You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Ritva K. Schröder

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Ritva Kaarina Schröder (o.s. Vuorio, 16. heinäkuuta 1931 Helsinki29. maaliskuuta 2018 Hannover, Saksa[1]) oli suomen-saksan kääntäjä ja tulkki.[2]

Opinnot ja ura[muokkaa]

Schröder on pappis- ja tiedemiessuvusta[3]. Hän opiskeli saksaa Göttingenin yliopistossa ja työskenteli laillistettuna tulkkina suomen ja ruotsin kielillä Hannoverissa 1950-luvun alkupuolelta lähtien. Suomen ja ruotsin kielten lisäksi Schröder työskenteli myös viron, tanskan, norjan ja islannin kielillä. Lisäksi hän ja hänen poikansa, asianajaja Kai Schröder, tekivät yhdessä lakitekstien tulkkauksia myös englanniksi.

Hän on työskennellyt kääntäjänä tuomioistuimille, notaareille ja viranomaisille kaikkialla Saksassa. Hän on kääntänyt raportteja konferensseille, kongresseille ja teollisuusyrityksille sekä palvellut monenlaisia henkilöitä, mukaan lukien valtionpäämiehiä, poliitikkoja ja ammattiliittojen edustajia. Hän on työskennellyt johtavien suomalaisten tiedemiesten, kuten professori Eero Tommilan ja hänen poikansa Päiviö Tommilan, Ilkka Koiviston sekä Kirsti Lagerspetzin kanssa.

Schröder oli 40 vuoden ajan Hannoverin Deutsche Messe AG:n kääntäjä ja tulkki.[4]

Yksityiselämä[muokkaa]

Ritva Schröder oli naimisissa hallintolakimies Dr. Karl Heinz Schröderin kanssa.[5] He saivat kolme poikaa.[6]

Hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi.[7]

Schröder oli yksi Saksassa toimivan Suomalaisen kirkollisen työnkeskuksen (SKTK)[8] perustajista. Hän toimi pitkään sen varapuheenjohtajana ja kehitti Saksan suomalaisten seurakuntien jäsenille jaettavan yhteisölehti Renkaan sen nykyiseen muotoonsa. Schröder on myös keksinyt Renkaan nimen.[9] Schröder kehitti lisäksi SKTK:n[10] koordinoiman Hannoverin Suomi-koulun toimintaa.[11] Hän oli saksalais-suomalaisseuran (DFG), Suomi-Seuran ja kansainvälisten erikoisjärjestöjen jäsen.

Lähteet[muokkaa]

  1. Kuolinilmoitus
  2. Muistokirjoitus (PDF; 16,9 MB; sivu 28) Pirjoliisa Seelaff: In Memoriam Ritva Kaarina Schröder, Photo
  3. Raassina suku 1600-2000: Äiti kansakoulunopettaja Sirkka Suoma Salome Vuorio o.s. Tommila (7.2.1902 Merikarvia – 14.6.1945 Helsinki); Isä pastori, seminaarin lehtori ja kansakouluntarkastaja Oiva Johannes Vuorio (8.9.1899 Alastaro – 2.12.1943 Helsinki). Kolme lasta Ritva, Matti Jaakko (* 1934) ja Ulla Suoma Helena (* 1939). Isoäiti kansakoulunopettaja Suoma Maria Tommila o.s. Raassina (9.1.1872 Ruskeala – 13.12.1948 Ylöjärvi); Iisoisä Parkanon kirkkoherra ja lääninrovasti Frans Vihtori Tommila (26.2.1871 Merikarvia – 25.7.1939 Parkano)
  4. Klaus Goehrmann: A charmer in any language, Messe Journal CeBIT 1995
  5. Karl Heinz Schröder Elämäkerta (PDF; 97,5 KB) (saksa)
  6. Carl Henning Matti (* 1953), Kai (* 1955), Lars Peter Christian (* 1957)
  7. "Ritva Schröderille annettiin Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi 25.9.1986.", Sähköposti Suomen Ritarikuntien kansliasta, 26.10.2020
  8. Jahresbericht des ZfkA 2017 (PDF; 1,6 MB)
  9. RENGAS 1.10.2019 Kilpailun voitti hannoverilainen Ritva Kaarina Schröder. Hän perusteli nimeä Rengas näin: Nimi olisi merkitykseltään mielekäs – täällä eläviä suomalaisia yhdistävä rengas – rengas ketjussa, joka meitä yhdistää kotimaahan ja kotimaan kirkkoon. Mielekäs myöskin siksi, että sana on suomen kieleen tullut muinaisgermaanien kielestä ja säilynyt äänneasultaan niin alkuperäisen kaltaisena, että se ei käännöstä kaipaa eikä sen ääntäminen aiheuta vaikeuksia suomea osaamattomillekaan.
  10. Am Anfang war ein Steak Ritva Prinz: Gemeindeblatt der Finnischen Gemeinden in Deutschland, 24. September 2019 (saksa)
  11. Finnische Weihnachten (PDF; 2,6 MB; sivu 5) Pia Kirk, Gemeindebrief der evangelisch-lutherischen Kirchengemeinden in Bothfeld, Klein-Buchholz, Lahe und Isernhagen-Süd, Hannover 2018 (saksa)

Kirjallisuutta[muokkaa]

  • Mauri Lehikoinen: Raassina suku 1600-2000, Raassina Sukuseura ry, Imatra, 2002[1]

This article "Ritva K. Schröder" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Ritva K. Schröder. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.



Read or create/edit this page in another language[muokkaa]