Satakylät
Malline:Suomen kylätoiminta Satakylät ry on vuonna 1999 perustettu maakunnallinen kylien yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on edistää Satakunnan maaseudun asukkaiden omatoimisuutta ja alueen elinkelpoisuutta. Yhdistys toimii kylä- ja asukastoimintaan liittyvien yleisten ja yhteisten asioiden edunvalvojana ja ajatusten välittäjänä. Satakylät on myös kylätoimikuntien tai niiden toimintaa lähellä olevien järjestöjen toimiala- ja yhteistyöelin.
Satakylien toimintaa suunnittelee ja johtaa syyskokouksessa vuosittain valittava yhdistyksen puheenjohtaja ja hallitus.
Vuoden kyläteko[muokkaa]
Satakylät ry jakaa joka toinen vuosi Vuoden kyläteko -tunnustusta jonkin satakuntalaiskylän elinolojen parantamisesta. Vuoden Kyläteoksi valitaan teko, jolla on ollut koko kyläyhteisön kannalta merkittävä myönteinen vaikutus. 500 euron palkinnon saaja valitaan kyläyhdistysten laatimien hakemusten perusteella.[1][2]
Vuoden kylätoimija[muokkaa]
Vuonna 2009 Satakylät ry alkoi jakaa Vuoden kylätoimija -tunnustusta maakunnan aktiivisille kyläyhdistysihmisille. Silloin palkittiin Regina Wittsberg Ahlaisista ja Pirkko Ketola Euran Mannilasta, vuonna 2011 Timo Sorvali Tykköön seudun kyläyhdistyksestä, vuonna 2013 Reino Leppiniemi Ahlaisten kyläyhdistyksestä, vuonna 2015 Åke Vastavirta Rauman Sorkan kyläyhdistyksestä ja vuonna 2017 Eila Lännistö Rauman Kauklaisten kyläyhdistyksestä.[3]
Vuoden maakuntakylä[muokkaa]
- Pääartikkeli: Satakunnan vuoden kylä
Vuonna 1994 aloitettua Vuoden maakuntakylä -kilpailua Satakylät ry järjestää yhteistyössä Satakuntaliiton kanssa. Satakylät ry vastaa kilpailun käytännön järjestelyistä, ja Satakuntaliitto palkitsee maakuntakylän 3 400 euron palkinnolla.[4]
Avoimet kylät -tapahtuma[muokkaa]
Vuodesta 2013 Satakylät ry on järjestänyt Avoimet kylät -kesätapahtumaa, josta tuli vuonna 2015 valtakunnallinen. Vuonna 2016 tapahtumassa oli mukana yli 400 kylää 17 maakunnasta.[5][6]
Sankariyhdistykset-lehti[muokkaa]
Kesällä 2018 ilmestyi ensimmäinen numero Satakylät ry:n, Satakunnan ELY-keskuksen ja Satakunnan Leader-ryhmien yhteisestä tiedotuslehdestä Sankariyhdistykset.[7]
Hallitus[muokkaa]
SataKylien hallituksen kokoonpano 2018:
- Paavo Törmälä (puheenjohtaja), Huittinen
- Kaarina Talola, Pori
- Sari Uoti, Eura
- Päivi Metsätähti, Rauma
- Riitta Tuomela, Pori
- Mimmi Virtanen, Pori
- Päivi Hietapakka, Jämijärvi
- Timo Sorvali, Jämijärvi
- Reijo Siltala, Kokemäki
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Parppei, Petri: Vuoden kyläteko henkii todellista lähimmäisyyttä Länsi-Suomi. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Kuka seuraa kauvatsalaista, ja tekee vuoden kyläteon? Satakunnan Kansa. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Vuoden Kylätoimija Satakylät ry. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Maakuntakyläksi mielii kahdeksan ehdokasta Yle Uutiset. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ SataKylät toivoo nelisenkymmentä kylää Satakunnasta mukaan kesäkuun Avoimet kylät -päivään Länsi-Suomi. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Manninen, Carolus: Ilmianna kyläyhteisösi - nyt etsitään vuoden kylätekoa Yle Uutiset. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Sankariyhdistykset-lehti Satasilta. Malline:Kotoista päiväys. Satakunnan Leader-ryhmät. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
This article "Satakylät" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Satakylät. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.
This page exists already on Wikipedia. |