Pienlainayhdistys
Suomen Pienlainayhdistys ry oli 2007-2013 valtakunnallisesti toiminut yhdistys, jonka päätavoitteena oli kehittää hyvää luotonantotapaa.
Vuonna 2007 hallituksen puheenjohtajana toimi Jorma Jokela. 19. elokuuta 2008 lähtien yhdistyksen toiminnanjohtaja toimi Kari Kuusisto.
Yhdistys perustettiin tarpeesta lisätä kuluttajien ja eri sidosryhmien tietoutta pienlainatoiminnasta sekä halusta edistää pienlainayhteisöjen toimintaedellytyksiä. Yhdistyksen tehtäviä ovat myös yhteiskuntasuhteiden hoitaminen sekä alan yleisen arvostuksen lisääminen.
Yhdistykseen kohdistui kritiikkiä, koska kaikki suurimmat pikavippialan yrittäjät eivät siihen liittyneet. Kriitikoiden mukaan alan itsesääntelymekanismi ylilyöntitapauksissa ei toiminut, mikäli merkittävä osa alan yrittäjistä ei järjestäytynyt.
Pienlainayhdistys lopetti toimintansa 2013. Toiminnanjohtaja Kuusiston mukaan pikavippien tarina oli loppu. Taustalla oli lakimuutos, jonka nähtiin vaikeuttavan pienlainojen myöntämistä huomattavasti.[1]
Lähteet[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
Malline:TynkämallineMalline:Aihealue/luokitus This article "Pienlainayhdistys" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Pienlainayhdistys. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.
This page exists already on Wikipedia. |