You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Zum Beispiel

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun


Ravintola Zum Beispiel on ravintola Vanhassa Porvoossa, Porvoon vanhassa kaupungissa, Simolinin talossa, Rihkamakatu 2. Menussa yhdistetään Meksikon, Euroopan, Välimeren ja Alppien makuja.

Ruoka-annoksien lisäksi Zumissa valmistetaan itse mm. hapanjuureen leivotut luomuleivät (kolmeen eri hapanjuureen eli suomalaiseen, ruotsalaiseen ja saksalaiseen), Suomen ensimmäistä hapanjuuripastaa sekä jäätelöt. Raaka-aineista on yli 60 % luomua.

Ravintolassa on lisäksi kabinetti sekä terassi. Zum Beispielistä löytyy Pohjoismaiden ensimmäinen käsintehty Bertha-hiiliuuni.[1]

Ravintolan keittiömestarina toimii Georg Simojoki[2] ja toimitusjohtajana Leena Simojoki.

Palkintoja[muokkaa]

Zum Beispiel on saanut tunnustusta seuraavasti:

  • Kauppakamarin myöntämä Itä-Uudenmaan Yrityspalkinto 2012[3].
  • Voitti Luomu SM -kilpailun 2020 [4]eniten luomua lisänneenä ravintolana.[5]
  • Jaettu hopea v. 2021 järjestetystä Runeberg torttu kisasta[6]. Zumin torttu oli valmistettu jäätelöstä.

Muu julkisuus[muokkaa]

Zum on esiintynyt julkisuudessa mm. seuraavissa medioissa:

Yrityksen ja rakennuksien historiaa[muokkaa]

Ravintola sijaitsee niin sanotussa "Simolinin talossa"[10], Rihkamakadun ja Välikadun kulmassa. Rakennus toimi Tavaratalona, joka oli yksi Suomen vanhimmista tavarataloista. Rakennus on rakennettu 1936[11].

Zumin leipomo ja valmistuskeittiö, Piilo, jossa pidetään myös kokkikursseja, sijaitsee Lindforsin leipomon vanhoissa tiloissa, Runeberginkatu 34[12]. A.W. Lindfors perusti leipomonsa 1871 ja myöhemmin Brunbergin makeistehtaan. [13] Rakennus on valmistunut ilmeisesti 1907[14]. Leipomossa on työskennellyt myös Arthur Lindfors, palkittu olympiapainija.

Yrityksen ensimmäinen nimi oli Makutakuu Tmi, joka on perustettiin 30.3.2004. Nykyinen yrityksen virallinen nimi on Kokousmylly Oy, aputoiminimi on Zum Beispiel. Kokoushotelli Kokousmylly sai Joutsenmerkin[15].

Lisätietoja[muokkaa]

www.zum.fi

Lähdeluettelo[muokkaa]

  1. Kotoisasti maailmalla – Zum Beispiel City. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  2. Zum Beispiel – Georg Simojoki City. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  3. Vuoden yritys 2012 Itä-Uudellamaalla on Kokousmylly Oy News Powered by Cision. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  4. Porvoossa on Suomen paras luomuravintola www.itavayla.fi. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  5. Luomu SM -kilpailun voitto ratkesi prosenttiyksikön erolla Kehittyvä Elintarvike. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  6. TORTTU Porvoon Paras Torttu. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  7. Tykkää mun ravintolasta Su 09.07.2017 klo 02.10 iltapulu.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  8. zum Beispiel | Porvoo, Finland Restaurants Lonely Planet. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  9. Uudenmaan maut – näissä paikoissa kannattaa syödä Porvoossa, Kirkkonummella, Fiskarsissa ja Inkoossa Helsingin Sanomat. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  10. Porvoon kaupunki: Kauppiaat Leonard ja Oskar Simolin www.porvoo.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  11. KAUPPAA JA TEOLLISUUTTA PORVOOSSA visitporvoo.fi. Malline:IETF-kielisymboli
  12. Zum-yllapito: Tilausravintola Piilo Zum Beispiel. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  13. Kalle Alanen: Brunberg - Leipomo perustetaan vuonna 1871 brunberg.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  14. Inka Töyrylä: Talot kertovat: Porvoon postitalosta tuli olympiasankarin leipomo Uusimaa. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  15. Porvoolainen kokoushotelli Kokousmylly sai Joutsenmerkin News Powered by Cision. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli

This article "Zum Beispiel" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Zum Beispiel. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.



Read or create/edit this page in another language[muokkaa]