Ykköskuljettaja
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Ykköskuljettaja on termi, jolla varsinkin Formula 1 -piireissä tarkoitetaan sitä kuljettajaa, joka jossakin tallissa on etuoikeutetussa tilanteessa tallitoveriinsa verrattuna. Periaatteessa jokaisella tallilla on ykkös- ja kakkoskuljettajansa, mutta joissakin talleissa ykköskuljettajalla on pienempi etu asemastaan kuin toisissa talleissa.
Perinteisesti F1-talleista Ferrari on viime vuosinamilloin? panostanut ykköskuljettajaansa Michael Schumacheriin enemmän kuin kakkoskuljettajaansa. Tallimääräyksillä on voitu määrätä kakkoskuljettaja antamaan esimerkiksi kilpailutilanteessa tillaa takaa tulevalle ykköskuljettajalle. Tällainen toiminta oli varsinkin F1-sarjan alkuaikoina erittäin tavallista ja kakkoskuski saattoi jopa luovuttaa autonsa toisen kuljettajan käyttöön, mutta nykyisin tallimääräykset ovat F1-sarjan säännöissä kielletty. This article "Ykköskuljettaja" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Ykköskuljettaja. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.