You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Viiltävä Valo - kumppanina Hortonin neuralgia

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Malline:Tietolaatikko Viiltävä Valo - kumppanina Hortonin neuralgia on Riina Sorjosen ja Sutevi Harmaan vuonna 2022 kirjoittama kirja, jonka julkaisija on Aito Art Oy . Kirja on molempien tekijöiden esikoisteos.

Juoni[muokkaa]

Viiltävä valo kertoo kahdentoista Hortonin neuralgiaa sairastavan henkilön tarinan. Kirjan kuvituksena on henkilöiden kasvokuvat. "Sairautta on historiassa tutkittu ottamalla ihmisistä kuvia. Ajateltiin, että ihmisiltä pitäisi löytyä kasvoista jokin poikkeama, joka selittäisi sairauden” Riina Sorjonen kertoo kirjan syntymisestä Kotiliesi-lehdessä (2022).

Jokainen kirjan henkilöistä kertoo sairauden vaikutuksesta koko elämäänsä laajasti ja nostaa esille aiheita joita ei ole ennen käsitelty suomenkielisessä kirjallisuudessa vaan ainoastaan esimerkiksi ulkomaisissa tutkimuksissa[1][2]. Henkilöiden tarinoissa näkyy vähintään yhtä suuri vaikutus elämänlaatuun mihin tutkimustieto on viitannut.

Vastaanotto[muokkaa]

Kirja julkaistiin valokuvanäyttelyn yhteydessä Lempäälän Ideaparkissa 3.9.2022. Kirjan kasvokuvat ovat näyttelyn valokuvateoksia. Näyttely on avoinna 1.9.-30.9.2022.

Lähteet[muokkaa]

  1. Quality of life in patients with cluster headache during the active periods. Viitattu 13.9.2022.
  2. The impact of the disease burden on the quality of life of cluster headache patients. Viitattu 13.9.2022

Aiheesta muualla[muokkaa]

Malline:TynkämallineMalline:Aihealue/luokitus

This article "Viiltävä Valo - kumppanina Hortonin neuralgia" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Viiltävä Valo - kumppanina Hortonin neuralgia. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.

  1. Heiko Pohl, , Andreas R Gantenbein, Peter S Sandor, Jean Schoenen, Colette Andrée: The impact of the disease burden on the quality of life of cluster headache patients SAGE journals. Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  2. Soo-Kyoung Kim, Soo-Jin Cho, Jeong Jin Yi, Minwon Park, Hee-Young Kang, Young-Soo Kim: uality of life in patients with cluster headache during the active periods Neurology. Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli


Read or create/edit this page in another language[muokkaa]