Veli Liikanen
Veli Liikanen (s. 1979) on mikkeliläinen nuorisotutkija ja Vihreiden varapuheenjohtaja (2017–). Hän on Mikkelin kaupunginvaltuutettu (2012–) ja kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja sekä Etelä-Savon maakuntahallituksen jäsen ja maakuntavaltuuston varajäsen.[1]
Koulutus ja työura[muokkaa]
Liikanen kirjoitti ylioppilaaksi Mikkelin yhteiskoulun lukiosta 1998. Hän valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta (pääaine ekologia ja ympäristönhoito) 2008. Hän työskentelee tutkijana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa, nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juveniassa.
Poliittinen ura[muokkaa]
Liikanen on tullut politiikkaan kansalaisjärjestöaktivismin kautta. Erityisesti Liikanen on toiminut Luonto-Liitossa ja Maan ystävissä (mm. Polttava kysymys -ilmastokampanja). Politiikassa hän ollut mukana vuodesta 2011 ja Mikkelin kaupunginvaltuustossa vuodesta 2012. Hän on toiminut Vihreissä puoluehallituksessa ja ilmastotyöryhmän puheenjohtajana. Vuoden 2017 puoluekokouksessa Liikanen valittiin Vihreiden varapuheenjohtajaksi yhdessä Maria Ohisalon ja Hanna Halmeenpään kanssa.
Yksityiselämä[muokkaa]
Liikanen on naimisissa ja hänellä on kaksi kouluikäistä lasta.
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Veli Liikanen — Hyvä Veli, mikkeliläinen vihreä veliliikanen.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
This article "Veli Liikanen" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Veli Liikanen. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.
This page exists already on Wikipedia. |