Varhaiskasvatuksen eriarvoisuus Suomessa
Suomalaiset lastenhoidon periaatteet ovat kaksijakoisia. Toisaalta äitiyteen liittyvät ihanteet ja lasten kotihoidon rahallinen tukeminen kannustavat hoitamaan lasta kotona. Suomessa kotihoidon tuki on euromääräisesti verrattain suurta ja toisin kuin monissa muissa maissa, Suomessa kotihoidon tukea voi saada myös yli kolmevuotiaan lapsen hoitoon, jos samassa perheessä hoidetaan kotihoidon tuella myös alle kolmevuotiaita lapsia [1]. Toisaalta päivähoidon kasvatuksellista potentiaalia arvostetaan laajasti. Kaksijakoiset ihanteet ovat tosin luoneet myös paljon positiivisia asioita, kuten tiivistynyttä vanhempien ja lastenhoitoammattilaisten välistä kasvatuskumppanuutta[2]. Suomessa varhaiskasvatuksella pyritään myös tasaamaan muun muassa sosioekonomisten tekijöiden, alueellisten erojen, sukupuolen, etnisen taustan ja henkilökohtaisten ominaisuuksien vaikutuksia lasten tulevaisuuteen. Panostus on näkynyt esimerkiksi pyrkimyksinä taata kaikille oikeus varhaiskasvatukseen, lisäämällä henkilökunnan monikulttuurillista osaamista, laatia jokaiselle lapselle henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma ja toteuttaa sukupuolisensitiivistä työotetta (OPH). Useat seuraavissa kappaleissa käsiteltävät tutkimukset kuitenkin viestittävät, ettei varhaiskasvatuksen tasa-arvoistava tavoite aina toteudu.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]]
Monista tutkimuksista käy voittopuolisesti ilmi, että varhaiskasvatus on lapsen hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta kotihoitoa parempi vaihtoehto. Tutkimuksissa pyritään kuitenkin kovin harvoin kunnianhimoisesti selvittämään sitä, mitkä tekijät todellisuudessa vaikuttavat siihen, että päivähoito on kotihoitoa parempi vaihtoehto. Varhaiskasvatuspalveluiden sisällöllistä vaikuttavuutta pidetään helposti merkittävimpänä syynä, mutta esimerkiksi Markus Jäntti[[Malline:Selvennä|Malline:Työkaluvihje]] on väittänyt syrjäytymisen ehkäisyä varhaislapsuudessa käsitelleessä luennossaan muuta. Hänen mukaansa keskeistä ei välttämättä ole varhaiskasvatuspalveluiden sisällöllinen laatu sinänsä vaan se, että lapsi ei ole alinomaa tekemisissä vain vanhempiensa kanssa. Myös Jani Erola[[Malline:Selvennä|Malline:Työkaluvihje]] on muistuttanut, ettei vanhempien vaikutus lapsiin suinkaan automaattisesti ole positiivinen.v
Kaikki asiantuntijat eivät suinkaan liputa aikaisen päivähoidon puolesta. Esimerkiksi psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen[3] mukaan päivähoidolla ei ole välttämättä positiivisia vaikutuksia alle kolmevuotiaiden kehitykselle ja alle kaksivuotiaita ei missään nimessä tulisi laittaa päivähoitoon. Perusteeksi Keltikangas-Järvinen esittää, että positiivisten sosiaalisten taitojen oppimisen sijaan lapsi voi joutua omaksumaan päivähoidossa sellaisia viidakon lakeja, joihin hän ei suinkaan ole valmis.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]]
Tutkimuksissa ei juurikaan oteta suoraan kantaa, onko perhepäivähoito vai päiväkoti parempi paikka lapselle. Esimerkiksi Keltikangas-Järvisen[3] mukaan päiväkodeissa lasten stressitasojen on todettu olevan korkeampia kuin koti- ja perhepäivähoidossa, mutta keskeistä ei todennäköisesti ole päivähoidon järjestämisen muoto vaan ryhmäkoot. Useiden tutkimusten mukaan suomalaisten päiväkotien ryhmäkoot ovat aivan liian suuria ja vaarantavat lapsen kehityksen sekä estävät työntekijöitä hyödyntämään osaamiskapasiteettiaan. Keltikangas-Järvisen mukaan sopiva ryhmäkoko kolmevuotiaalle lapselle on viisi ja neljävuotiaalle kuusi lasta[3]. Päivähoidossa onkin kokeiltu viime vuosina kiintymyssuhdetta turvaavaa omahoito-mallia, jossa yhden työntekijän on tarkoitus vastata vain muutamasta lapsesta. Keltikangas-Järvisen mukaan systeemi ei kuitenkaan ole toiminut toivotulla tavalla henkilökunnan vaihtuvuuden vuoksi.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]]
Lasten erilaisuuteen ei tutkimuksissa ole kiinnitetty kovin paljoa huomiota. Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kalland onkin ehdottanut, että pienillekin lapsille voisi alkaa tehdä testejä, jotka mittaisivat lasten soveltuvuutta erilaisiin hoidon muotoihin.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]]
Varhaiskasvatuksen sosioekonomiset erot Suomessa[muokkaa]
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määritelmän mukaan sosioekonomisella asemalla viitataan sekä hyvinvoinnin aineellisiin ulottuvuuksiin että aineellisten voimavarojen hankkimiseen tarvittaviin edellytyksiin. Aineellisilla ulottuvuuksilla tarkoitetaan etupäässä tuloja, omaisuutta ja asumistasoa ja edellytyksillä koulutusta, ammattia ja asemaa työelämässä. Sosioekonominen asema tai sosioekonominen ryhmä ovat lähikäsitteitä yhteiskuntaluokan käsitteelle, mutta erojakin löytyy. Yhteiskuntaluokan käsite pohjautuu vahvasti teoriaan kun taas sosioekonomista asemaa määritellään myös tilastofaktojen avulla. Sosioekonomista asemaa kuvaavia luokituksia käytetään runsaasti muun muassa erilaisissa hyvinvointianalyyseissä, työvoimatutkimuksissa ja tulonjakotilastoissa[4].
Eduskunta päätti joulukuussa 2015 rajata lasten subjektiivisen päivähoito-oikeuden 20 tuntiin viikossa, jos vanhemmat eivät ole kokoaikatyössä tai opiskele päätoimisesti. Tutkimustiedon valossa rajaus on huolestuttavaa, koska se kohdistunee käytännössä pienituloisten, heikon koulutustason omaavien ja maahanmuuttajaperheiden lapsiin, jotka ovat aiemminkin olleet todennäköisimmin kotona korkean kotihoidon tuen mahdollistamina pidempään kuin korkeasti koulutettujen ja hyvätuloisten perheiden lapset[5][6]. Rajaus on ristiriidassa varhaiskasvatuksen yleisiin tavoitteisiin nähden, koska esimerkiksi James Heckmanin mukaan juuri huono-osaiset lapset hyötyisivät varhaiskasvatuksesta kaikkein eniten ja se olisi taloudellisesti erittäin kannattavaa koko yhteiskunnalle[7]. Tutkimuskirjallisuus onkin yleisesti melko yksimielistä siinä suhteessa, että heikon sosioekonomisen aseman omaavien vanhempien lapsille mahdollisimman varhain aloitettu varhaiskasvatus takaisi paremman koulumenestyksen tulevaisuudessa. Sen sijaan monista viime aikaisista tutkimuksista poiketen varhaiskasvatuksen merkitys myöhempään kouluttautumiseen ei esimerkiksi Hiilamon ja kumppaneiden sekä Datta-Guptan & Simonsenin mukaan välttämättä kaikille lapsille ole kovin keskeistä[8][9]. Monien tutkimusten tuloksista huolimatta Karilan mielestä suomalaisessa varhaiskasvatuspoliittisessa keskustelussa lasten koulutuksellinen tasa-arvo jää kuitenkin usein taka-alalle[10].
Pelkästään raha on erittäin suuri varhaiskasvatuksen eriarvoisuutta luova tekijä. Yksi selkeä eroavaisuus esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välillä liittyy varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin. Ruotsissa varhaiskasvatus on 15 viikkotunnin osalta ilmaista, kun taas Suomessa siitä peritään asiakasmaksut ja niiden korotusta työstetään parhaillaan. Tämän kaltaiset tekijät heijastuvat myös vanhempien ratkaisuihin lasten varhaiskasvatukseen osallistumisesta. Asiakasmaksujen korottaminen ilman selkeää panostusta laatuun saattaa aiheuttaa sen, että maksukykyiset, usein muita kriittisemmät vanhemmat, siirtyvät laadulla kilpailevien yksityisten varhaiskasvatuspalveluiden käyttäjiksi[11].
Investointiajatteluun sisältyvän tulevaisuuspainotuksen kritisoijat peräänkuuluttavat sitä, että lapset ansaitsevat huomionsa ja heihin suunnatut investoinnit myös lapsina, eivät pelkästään tulevina koululaisina tai tulevana työvoimana[12]. Jani Erola on puolestaan väittänyt tutkimustuloksiinsa pohjautuen, että alle kolmevuotiaana varhaiskasvatukseen osallistuvat ja myöhemmin korkealle kouluttautuvat ihmiset ovat todennäköisesti vähemmän kouluttautuneita onnellisempia, eivät pelkästään korkeamman sosiaalisen statuksen omaavia. Erola haluaakin, että kritisoijat esittäisivät selkeää tutkimustietoa siitä, ettei korkea koulutus ja onnellisuus korreloisi keskenään.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]]
Varhaiskasvatuksen kulttuurillinen eriarvoisuus[muokkaa]
Tilastojen mukaan Suomessa maahanmuuttajat käyttävät kotihoidon tukea selvästi kantaväestön keskiarvoa pidempään[5]. Monissa kansainvälisissä tutkimuksissa on todistettu, että etenkin heikon sosioekonomisen aseman omaavien maahanmuuttajien lapset hyötyvät merkittävästi päivähoidosta[13]. Varhaiskasvatuksen on osoitettu edistävän maahanmuuttajien kognitiivisia kykyjä, kuten kielitaitoa, jotka viime kädessä vaikuttavat ratkaisevasti koulumenestykseen. Kulttuurisen integraation näkökulmastakin maahanmuuttajalasten varhainen päivähoito on erityisen tärkeää[14].
Suomessa on tutkittu varsin niukasti varsinaisia syitä, miksi maahanmuuttajataustaiset perheet vievät kansaväestöä harvemmin lapsiaan päivähoitoon. Kuitenkin esimerkiksi Tervolan mukaan kolme vuotta täyttäneet maahanmuuttajataustaiset lapset ovat jo suhteellisen usein päivähoidon piirissä[1]. Näin ollen voi tulkita, että merkittävä syy alle kolmevuotiaiden maahanmuuttajataustaisten lasten kuuluminen kotihoidon piiriin saattaa hyvinkin johtua samasta syystä kuin kantaväestönkin kohdalla eli sosioekonomisista tekijöistä. Päinvastaisia tuloksia on puolestaan luettavissa esimerkiksi Hakimin preferenssiteoriasta, jonka mukaan geneettiset tekijät ovat ratkaisevampia kuin sosioekonominen asema[15]. Lisäksi Brandonin tutkimuksesta käy ilmi, että Yhdysvalloissakin maahanmuuttajaperheet vievät lapsiaan muita harvemmin päivähoitoon, vaikka siellä kotihoitoa ei tueta samalla lailla kuin esimerkiksi Suomessa[16].
Pohjoismaisessa varhaiskasvatuspedagogiikassa on 1990-luvulta lähtien voimistunut käsitys kompetentista lapsesta[17]. Kompetentti lapsi – käsite ei suinkaan ole arvovapaa. Kompetentin lapsen piirteiksi on määritelty muun muassa lapsen aktiivinen vaikuttaminen sosiaalisen todellisuuden muovaamiseen, kypsyys, itsereflektiivisyys, vastuullisuus, tavoitteellisuus, lapsen tasavertaisuus aikuisen kanssa, sekä lapsen kompetenttius tässä hetkessä eikä vasta tulevaisuudessa[18]. Gitz-Johansenin mukaan vähemmistökulttuurin edustaja suljetaan yhä usein kompetentti lapsi – käsitteen ulkopuolelle, koska muissa kulttuureissa tunnepitoiset toimintamallit ovat suositumpia[19][20]. Grantin & Sleeterin mukaan vähemmistökulttuurista tulevien lasten oma kulttuuri pyritään häivyttämään ja vahvistamaan valtakulttuurin piirteitä [21]. Suomalaisessa valtakunnallisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa (2005) tilanteesta annetaan tyystin toisenlainen kuva:
»Varhaiskasvatuksessa lapsen omaan kulttuuriin, elämäntapoihin ja historiaan perehdytään, niitä arvostetaan ja ne näkyvät varhaiskasvatuksen arkipäivässä. Yhteistyössä vanhempien ja eri kulttuuriyhteisöjen kanssa edistetään lapsen kulttuuriperinteen toteutumista ja tuetaan lapsen mahdollisuutta ilmentää omaa kulttuuritaustaansa varhaiskasvatuksessa. Näin tuetaan lasten oman identiteetin vahvistumista.[22]»
Tutkimusten mukaan suomalainen käytännön varhaiskasvatustyö ei välttämättä tietoisesti pyri kovin laajamittaisesti syrjimään maahanmuuttajataustaisia lapsia, mutta todellisuus ei missään nimessä ole yhtä ruusuinen kuin oheisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa kirjoitetaan. Esimerkiksi Tervolan mukaan varhaiskasvatuspalveluiden suhtautuminen etniseen monikulttuurisuuteen todennäköisesti vaihtelee suuresti kunnittain, koska Suomessa ei ole valtakunnallisella tasolla annettu virallista suositusta maahanmuuttajien varhaiskasvatuksesta[23]. Tarkemmin päiväkotien käytäntöjä pro gradussaan tarkastellut Tikka-Uguccioni väittää, ettei varhaiskasvatustyöntekijöillä ole riittävästi tietoa monikulttuurisuudesta, vaikka reaaliaikaista tietoa olisi saatavilla runsaasti[24]. Hänen mukaansa monikulttuurista materiaalia, kuten lastenkirjallisuutta, ei myöskään hyödynnetä tarpeeksi. Kuusisto puolestaan muistuttaa, että monikulttuurisuuden vaaliminen edellyttää jatkuvaa työtä[25]. Useat tahot ovat esittäneet maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden lisääntymisen tärkeyttä kulttuurisen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi, mutta esimerkiksi Karilan mukaan maahanmuuttajataustainen ammattilainen päivähoidossa on toistaiseksi erittäin harvinainen ilmiö[10].
Varhaiskasvatuksen alueellinen eriarvoisuus[muokkaa]
Varhaiskasvatuksen osallistumisasteessa on kansainvälisesti merkittäviä eroja. Suomessa varhaiskasvatuksen osallistumisaste on muihin OECD-maihin verrattuna melko alhainen ja kaukana muiden pohjoismaiden tasosta. Korkeimmat osallistumisasteet ovat Ranskassa, Hollannissa ja Belgiassa. Kuitenkin Suomessa on Ruotsin jälkeen korkeimmat lapsikohtaiset kustannukset varhaiskasvatuksessa, mikä viestittää siitä, ettei pelkkä osallistumisasteen tarkastelu yksistään anna totuudenmukaista kuvaa varhaiskasvatuksen kansainvälisestä eriarvoisuudesta. Varhaiskasvatuksen järjestäminen vaihtelee suuresti eri maissa ja niiden sisälläkin erilaisissa ohjelmissa[26]. Tosiasia, että Suomi menestyy vuodesta toiseen vähintään kohtalaisen hyvin esimerkiksi koulutuksen tasoa mittaavissa PISA-testeissä, saattaa kertoa siitä, että suomalainen varhaiskasvatus on laadullisesti korkeatasoista verrattuna muihin maihin.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]]
Varhaiskasvatuksessa ilmenee alueellista eriarvoisuutta myös Suomen sisällä. Uusi laki jättää kuntien päätettäväksi, aikovatko ne toteuttaa subjektiivisen oikeuden rajaamisen. Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinosen mukaan lasten yhdenvertaosuuden toteutuminen vaarantuu varsinkin taloudellisesti heikossa asemassa olevissa kunnissa ja kuntien arviointiprosessit saattavat vaihdella merkittävästi myös muista kuin taloudellisista syistä. Karilan mukaan kuntakohtainen vaihtelu varhaiskasvatuksessa on viime aikoina lisääntynyt huomattavasti lukuisilla eri sektoreilla[10]. Vaihtelua esiintyy subjektiivisen varhaiskasvatuksen tulkinnassa, aikuisten ja lasten suhdeluvuissa, palveluiden hallinnollisessa organisoinnissa, kunnallisen ja yksityisen palvelutuotannon määrissä, saantiperusteissa ja laadussa sekä henkilöstön ammattitaidossa. Karila peräänkuuluttaa lisätutkimuksen ja sitä kautta käytännön toimenpiteiden tarvetta, jotta alueellinen eriarvoisuus ei kasvaisi enää entisestään. Helsingin Sanomien mukaan (9.3.2016) seuraavat kunnat eivät aio rajata varhaiskasvatusta: Alavus, Espoo, Eura, Forssa, Helsinki, Karvia, Kemi, Kotka, Laukaa, Nokia, Parainen, Pedersöre, Raahe, Riihimäki, Tampere ja Uusikaupunki[27]. Näissä kunnissa asuu noin 1 400 000 suomalaista. Esimerkiksi Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla varhaiskasvatuksessa on alle puolet lapsista kun Uudellamaalla vastaava prosenttiluku on 71[10]. Vaarana on myös se, että erityisesti alueilla, joilla vanhempien työmarkkina-asema on epävakaa, myös heidän lastensa varhaiskasvatus toteutuu epävakaissa tilanteissa. Näillä alueilla lapset joutuvat vakaan työmarkkina-aseman omaavien vanhempien lapsia useammin lapsiryhmiin, joiden koostumus vaihtelee[28]. Karilan mukaan kunnissa on tarpeen pohtia, millä tavoin turvataan se, että yksityiset palveluntarjoajat huolehtivat toimintaansa osallistuvien lasten erityiskasvatuksesta, varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman todentumisesta ja henkilöstön täydennyskoulutuksesta[10]. Karila myös muistuttaa, että Suomessa lienee suuri joukko päiväkoteja, joissa ei ole sisällöltään pedagogisesti painottunutta koulutusta[10].
Varhaiskasvatuksen muita eriarvoistavia tekijöitä[muokkaa]
Erityislapsi saattaa joutua varhaiskasvatuksessa eriarvoiseen asemaan. Päivi Pihlajan mukaan erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ei aina huomioida riittävästi[29]. Pihlajan mukaan lapset ovat eriarvoisessa asemassa muun muassa sen suhteen, millainen lapsen erityisen tuen tarve on ja missä on hänen asuinpaikkakuntansa ja päivähoitopaikkansa. Erityisen huonosti suomalaisessa varhaiserityiskasvatuksessa toteutuu ammatilliset tiedot ja taidot, kunnallinen resursointi sekä lasten ja vanhempien osallisuus.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]]
Varhaiskasvatus eriarvoistaa myös niitä lapsia, jotka eivät kitkatta samaistu perinteisiin sukupuolirooleihin. Outi Ylitapio-Mäntylä on tutkinut kasvatuksen sukupuolistavia käytäntöjä päiväkodeissa[30]. Huolimatta sukupuolisensitiivisen varhaiskasvatuksen kasvaneesta roolista Ylitapio-Mäntylä huomasi tutkimuksessaan runsaasti sukupuolistavia käytäntöjä, jotka nojaavat perinteisiin dikotomioihin. Tutkimuksen mukaan päiväkodeissa on usein kirjoittamattomia sääntöjä, esimerkiksi sellaisia, etteivät pojat aina osallistu askarteluun. Käytäntöjen rikkominen voi johtaa jopa rangaistuksiin. Tutkimuksen mukaan varsinkin pojat usein halusivat rikkoa aikuiskasvattajien luomia sukupuolisääntöjä esimerkiksi pukeutumisellaan.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]]
Lastentarhaopettajien koulutuksessa ei Kettusen mukaan kiinnitetä läheskään riittävästi huomiota sukupuoliseen moninaisuuteen[31]. Tutkimus tuo esiin, että sukupuolen ja tasa-arvon teemojen käsittely lastentarhanopettajan koulutuksessa on erittäin vähäistä, eikä se vastaa työelämän osaamistarpeita. Tulosten perusteella lastentarhanopettajan koulutuksessa vallitsee sukupuolineutraali tasa-arvokäsitys, jonka mukaan sukupuolten tasa-arvo on varhaiskasvatuksessa saavutettu. Lasten sukupuoli määrittyy koulutuksessa ja työelämässä lähinnä biologian kautta ja huomiotta jää sukupuolen moninaisuus. Kettusen mukaan lastentarhanopettajan koulutuksen kehittäminen sukupuolitietoisempaan suuntaan vaatisi opetussuunnitelman päivittämistä siten, että sukupuolen ja tasa-arvo tematiikkaa lisätään koulutuksen opetussuunnitelmaan sekä teemoja integroidaan osaksi valmiita kursseja. Myös työelämän ja koulutukset välistä yhteistyötä tulisi lisätä, jotta koulutus vastaisi paremmin työelämän haasteisiin esimerkiksi päivähoidon sukupuolittavien käytäntöjen käsittelyssä. Lisäksi vaadittaisiin opettajankouluttajien täydennyskoulutusta sukupuolitematiikasta sekä opiskelijoiden oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta teemojen esiin nostamisessa opetuksessa.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]]
Lähteet[muokkaa]
- ↑ 1,0 1,1 Haataja, Anita ym. toim. Laulu 573566 perheestä. Lapsiperheet ja perhepolitiikka 2000-luvulla. Tampere, 2016.
- ↑ Alasuutari, M., Hautala, P., Karila, K., Repo, K. & Lammi-Taskula, J. 2016. Suomalainen lastenhoidon politiikka ja tasa-arvon kysymykset. Childcare-tutkimuskonsortio.
- ↑ 3,0 3,1 3,2 Keltikangas-Järvinen, Liisa: Pienen lapsen sosiaalisuus. WSOY, 2014.
- ↑ Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Hyvinvointi- ja terveyserot thl.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ 5,0 5,1 Sipilä, J & Österbacka, E. 2013. Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Valtiovarainministeriön julkaisuja 11/2013.
- ↑ Karhula, Aleksi, Erola, Jani & Kilpi-Jakonen, Elina (2016) “Home sweet home? Long-term educational outcomes of childcare arrangements in Finland. Working Papers on Social and Economic Issues 9/2016. Turku Center for Welfare Research.
- ↑ Heckman, James J. 2008. Schools, skills and synapes. Economic inquiry 46.
- ↑ Hiilamo, H, Haataja, A, Merikukka, M: Children who do not attend day care. The implications for educational outcomes? Stocholm: families and societies. Working paper series 42, 2015.
- ↑ Datta Gupta N, Simonsen M. Non-cognitive child outcomes and universal high quality child care. Journal of public economics 2010: 94 (1): 30-43.
- ↑ 10,0 10,1 10,2 10,3 10,4 10,5 Karila, K. 2016. Vaikuttava varhaiskasvatus. Tilannekatsaus toukokuu. Opetushallitus: Raportit ja selvitykset 2016:6.
- ↑ Kekkonen, M. 2014. Perheiden lastenhoitojärjestelyt ja tyytyväisyys päivähoitopalveluihin. Teoksessa J. Lammi-Taskula & S. Karvonen (toim.) Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 258–273.
- ↑ Karila, K. 2009. Lapsuudentutkimus ja päiväkotien toiminta. Teoksessa I, Alanen ja K, Karila (toim.) Lapsuus, lapsuuden instituutiot ja lasten toiminta. Tampere: Vastapaino, 249-262.
- ↑ Felfe C, Lalive R. 2014. Does early child care help or hurt childrens development? Bonn: institute for the study of labour, 12A discussion papers 8484.
- ↑ Uttal L. 2011. Taiwanese immigrant mothers child care preferences. Socialization for bicultural competency. Cultural diversity and ethnic minority psychology.
- ↑ Hakim C. 2000. Work-lifestyle choices in the 21 st century. Preference theory. New York, NY. Oxford university press.
- ↑ Brandon PD. 2004. The child care arrangements of preschool-age children in immigrant families in the United States. International migration rewiew.
- ↑ Onnismaa, E-L & Kalliala, M 2010. Finnish ECEC policy: interpretation, implementation and implications. Early years, 30 (3).
- ↑ Ellegaard, T. 2004. Self-governance and incompetence teachers´construction of “the competent child”. Teoksessa H. Brembeck, B. Johansson & J. Kampmann (toim.) Beyond the competent child. Roskilde: Roskilde University Press, 177-197.
- ↑ Gitz-Johnasen, T. 2004: The Incompetent Child: Representetations of Ethnic Minority Children. - Beyond the competent child. Exploring contemporary childhoods in the Nordic welfare societies. H. Brembeck, B. Johansson, and J. Kampmann (eds.) Frederiksberg C; Roskilde University Press.
- ↑ Vandenbroeck, M & Bouveren-Debie, M 2010. Lasten toimijuus ja kasvatuksen normit: neuvoteltu yhtälö. Teoksessa K. P Kallio, A. Ritola.Koskinen ja R. Rutanen (toim) Missä lapsuutta tehdään? Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 105. Helsinki: yliopistopaino.
- ↑ Grant, C.A & Sleeter, C.E (2007) Turning on learning. Five approaches for multicultural teaching plans for race, gender and disability. New York. John Willy and sons.
- ↑ http://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf
- ↑ Tervola, J. 2015. Maahanmuuttajien kotihoidon tuen käyttö 2000-luvulla. Yhteiskuntapolitiikka 80.
- ↑ Tikka-Uguccioni Jaana. 2016. Monikulttuurinen varhaiskasvatusympäristö: ”Kasvetaan kahden kulttuurin kansalaisiksi.” Pro gradu, Jyväskylän yliopisto.
- ↑ Kuusisto, A. 2012. Homma hanskassa!: Päiväkodin monimuotoisuus rikkautena. Helsinki: Helsingin kaupunki, Sosiaalivirasto.
- ↑ Saracho, O. N. 2015. Historical and contemporary evaluations of early childhood programmes. Early Child Development and Care, 185(8), 1255-1267.
- ↑ Enemmistö kunnista toteuttaa todennäköisesti päivähoitoleikkaukset hs.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Paananen, M. 2015. Päivähoito-oikeuden rajaaminen suosisi hyvin toimeentulevia perheitä. Vieraskynä: Helsingin sanomat 21.11.2015
- ↑ Pihlaja, P. 2009. Erityisen tuen käytännöt varhaiskasvatuksessa. Kasvatus 49 (2).
- ↑ Ylitapio-Mäntylä, Outi. 2009. Lastentarhaopettajien muisteluja sukupuolesta ja vallasta arjen käytännöissä. Lapin yliopisto, Rovaniemi.
- ↑ Kettunen, Kaisa. 2013. Sukupuolten välinen tasa-arvo varhaiskasvatuksessa lastentarhaopettajan koulutuksen näkökulmasta. Pro gradu, Tampereen yliopisto.
This article "Varhaiskasvatuksen eriarvoisuus Suomessa" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Varhaiskasvatuksen eriarvoisuus Suomessa. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.
