Tulipää (yhtye)
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Malline:Tietolaatikko Tulipää on vuonna 2019 perustettu suomalainen poprock-yhtye. Yhtye on julkaissut tähän mennessä neljä singleä ja yhden EP:n. Tulipää on esiintynyt muun muassa Vaasa Festivalissa vuonna 2019.
Yhtye toimi ennen The Road 97 -nimellä ja teki englanninkielistä musiikkia. Vuoden 2019 alussa yhtye vaihtoi nimensä ja laulukielensä suomenkieleen. Yhtye julkaisi ensimmäisen singlen ”Virhe koodissa” vuoden 2019 alussa. Kyseisen kappaleen on tuottanut Disco Ensemblen kitaristi Jussi Ylikoski. Muutaman kuukauden kuluttua yhtye julkaisi seuraavan singlen ”Arven jättävää” ja siitä tuli yhtyeen kuunnelluin kappale suoratoistopalvelu Spotifyssa. Vuoden 2020 alussa yhtye julkaisi ensimmäisen EP:nsä Kuningasidea, joka sisälsi neljä kappaletta. EP:n avausraita ja nimikkokappale ”Kuningasidea” pääsi mukaan muutamalle Spotifyn viralliselle listalle sekä YleX:n Uuden musiikin X-listalle, jonne valitaan aina viikoittain sen hetken merkittävimmät uutuuskappaleet.
Jäsenet[muokkaa]
- Konsta Silander – laulu
- Riku Viitala – kitara
- Sampsa Silander – basso, taustalaulu
- Silja Silander – rummut, taustalaulu
Diskografia[muokkaa]
Singlet[muokkaa]
- ”Virhe koodissa” (2019)
- ”Arven jättävää” (2019)
- ”Mä selviän” (2019)
- ”40 päivää” (2019)
EP:t[muokkaa]
- Kuningasidea (2020)
This article "Tulipää (yhtye)" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Tulipää (yhtye). Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.
This page exists already on Wikipedia. |