Stone Prairien tila
Stone Prairien tila on Yhdysvaltain Wisconsinin osavaltion Greenin piirikunnan Judassa sijaitseva maatila,[1] jonka mailla on ollut vuodesta 1981 käynnissä hanke palauttaa alueen preeriat ja kosteikot luonnontilaan.[2] Suurin osa tilan alueesta on restauroitu ja tilan maanviljelijät omistavat myös suuria aurinkokuivaimia, joilla kuivattiin ennen vihanneksia, hedelmiä ja hirvenlihaa. Nykyinen omistaja osti farmin vuonna 1981, ja se on nyt ollut yksi Yhdysvaltojen pisimmistä yksityisistä restaurointiprojekteistalähde?.
Maasta on tehty pysyvä suojelukohde suojelurasitteineen.
Maanvilijelijät Steven I. Apfelbaum ja Susan M. Lehnhardt ovat pääsääntöisesti ekologeja/tutkijoita. Sekä Steve että Susan ovat koulutettuja kasviekologeja. Susanilla on myös taiteilijan koulutus ja Stevellä muiden alojen lisäksi eläinekologin koulutus. Steve on yksi harvoista arvostetun Ecological Society of American tutkinnon suorittaneista ja rekisteröidyistä Vanhemmista Ekologeistalähde?. Steve on myös perheen maanviljelijä, joka kasvattaa henkilökohtaisesti suuren osuuden perheen vuosittain nauttimista hedelmistä, vihanneksista, hunajasta, omenasiideristä ja monista muista elintarvikkeista.
Lisäksi Steve on Applied Ecological Services, Inc - ja Taylor Creek Restoration Nurseries -yhtiöiden puheenjohtaja. Steve opettaa vuosittain Harvardin yliopiston Graduate School of Designissa kurssia maailman rannikkojärjestelmien tulevaisuudesta. Tämä kurssi yhdistää ruokajärjestelmien, energiajärjestelmien, biodiversiteetin ja ihmisten elämänlaadun sekä talouden tulevaisuuden dynaamisissa ja haavoittuvaisissa rannikkoympäristöissä. Susan on yrityksen vanhempi ekologi. Steve on toiminut vuodesta 1978 asti ekologisen restauroinnin markkinoilla Susanin sekä yli 150 kahdessatoista Yhdysvaltain toimistossa työskentelevän henkilökunnan jäsenen kanssalähde?. He ovat tarjonneet ekologisen restauroinnin palveluita (suunnittelua, insinöörityötä, istuttamista, kylvämistä, hallintoa, seurantaa, säännösten noudattamista ja paljon muuta) yli 8000 projektissa Yhdysvalloissa ja yli 30 muussa maassa ympäri maailmanlähde?
Lähteet[muokkaa]
http://www.carbontosoil.com/fi/farms.html
- ↑ Apfelbaum, Steven: A New Year’s Resolution to Perpetually Protect the Land ("Kirjoittajan esittely artikkelin lopussa: "Stone Prairie Farm in Juda, Wisconsin.") Huffington Post. 7.1.2013. Viitattu 9.6.2016. (englanniksi)
- ↑ Falkenstein, Linda: A review of "Nature's Second Chance: Restoring the Ecology of Stone Prairie Farm", by Steven Apfelbaum Isthmus. 2.9.2009. Viitattu 9.6.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa]
https://thecarbonunderground.org/ This article "Stone Prairien tila" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Stone Prairien tila. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.