St.Michel jalkapalloseura
St. Michel on mikkeliläinen jalkapalloseura joka toimi aktiivisesti vuosina 1980-1985, pelaten V- ja IV-divisioonassa. St.Michel on malliesimerkki suomalaisen futiskulttuurin laadukkaasta laajentamisestta ruohonjuuritasolta Palloliiton viralliseksi seuraksi. Seuran toimintamalli ja -historia kelpaa monin tavoin esimerkiksi tänäänkin jopa Veikkausliiga-seuroillekin
Taustaa[muokkaa]
St.Michelin syvät juuret ovat pääosin 1950-luvulla syntyneiden mikkeliläisten poikaporukoiden jalkapalloharrastuksesta. Mikkeli oli 1970-luvulla Suomen merkittäviä jalkapallokaupunkeja, mm kahden SM-sarjaseuran ansioista. Molemmat seurat sekä MP että MiPK tekivät merkittävää juniorityötä johon melkein kaikki kaupungin kynnelle kykenevät pojat osallistuivat.
Kaikista ei tietenkää tullut SM-sarjapelaajia ja tämä loi painetta harrastaa jalkapalloa alemmilla tasoilla. Näin ollen 1970-luvulla Mikkeliin muodostui ruohonjuuritason jalkapallokultuuria, joka ilmeni poikaporukoiden, jotka perustuivat esim asuinalueen, kantabaarien tms pohjaisten poikaporukoiden jalkapalloharrastukselle. Nämä löyhät porukat alkoivat säännölliseti käydä keskenään pelailemassa ja myöhemmin pelaamaan myös otteluita toisiaan vastaan.
St. Michelin taustat ovat alunperin Meiskin- ja Puistobaarin jengien nuorista miehistä jotka myöhemmin siirtyivät ravintola Kahverin kautta ravintola Pillingin (myöhemmin Stoppari) asiakkaiksi. Nämä nuoret miehet pelasivat kaupungissa järjestettyä puulaaki-cuppia Stopparin Pallon nimellä menestykkäästi ja tästä porukassa virisi ajatus perustaa oma jalkapalloseura ja lähteä pelaamaan Palloliiton virallisiin sarjoihin.
Perustaminen[muokkaa]
Atkiiviset vuodet[muokkaa]
Legendat[muokkaa]
Martti Tanninen.
Kauko Värri
Hannu "Hose" Puikkonen
Jukka "Upi" Savolainen
Jussi Lankinen
Muuta[muokkaa]
Tilastoja[muokkaa]
Myöhemmin[muokkaa]
Lähteet[muokkaa]
Lähteet kappaleeseen merkitään, mistä artikkelissa olevat tiedot ovat peräisin. Voit kertoa käyttämäsi lähteet tässä joko vapaamuotoisesti [1]
- ↑ tai viitteistää ne ref-tagien sisällä artikkelitekstin yhteyteen. Katso Wikipedia:Merkitse lähteet
Aiheesta muualla[muokkaa]
This article "St.Michel jalkapalloseura" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:St.Michel jalkapalloseura. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.