You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Showell

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Malline:Tietolaatikko Showell on myyntityötä tukemaan kehitetty Sales Enablement -ohjelmisto, jota käytetään myyntimateriaalien keskitettyyn hallintaan, esittämiseen kasvokkain ja etänä, sekä aineistojen jakamiseen.[1] Lisäksi se sisältää analyytikan, jonka avulla voidaan seurata mm. mitä materiaaleja käytetään eniten ja kenen toimesta.

Toiminta[muokkaa]

Showell on alansa johtava yritys Suomessa[2]. Viimeisimmän vahvistetun tilinpäätöksen mukaan yhtiön liikevaihto oli lähes 2 miljoonaa euroa.[3]

Historia[muokkaa]

2011-2012[muokkaa]

Showell perustettiin Jyväskylässä vuonna 2012.[4] Yhtiön alkuperäinen nimi oli Showell Applications Oy. Se sai alkunsa perustajansa ja toimitusjohtajansa Sami Sunin saamasta oivalluksesta erään asiakastapaamisen jälkeen vuonna 2011.[5][1] Samoihin aikoihin perustettiin myös muita vastaavia ohjelmistoja. Yhtiön muita perustajia olivat Juha Suni, Markus Lehto ja Valu Digital Oy, joka myös vastasi tuotekehityksestä useiden vuosien ajan.[6] Showellin ensimmäisiä asiakkaita olivat mm. Valtra ja Nordic Investment Bank.

2013-2018[muokkaa]

Showellin ensimmäinen versio julkaistiin 2013 iPadille Applen App Store sovelluskaupassa. Vuosien 2013-2018 aikana ohjelmistoa kehitettiin mm. julkaisemalla versiot Androidille Google Play -kaupassa ja Windows-laitteille Microsoft Storessa. Showell käynnisti pääomasijoituksen hakemisen 2018 ja osallistui Jyväskylässä järjestettyyn Business Rally -tapahtumaan, joka keräsi joukon kansainvälisiä pääomasijoittajia yhteen.[7][2]

2019-[muokkaa]

2019 Showell onnistui keräämään miljoonan euron pääomasijoituksen kansainväliseen kasvuun. Kierroksen suurin sijoittaja oli Trind Venture. Lisäksi Showell haki ja sai EU-tukea kansainvälistymiseen.[8][2][9]

Pääomasijoituksen avulla yhtiön kansainvälistymistä kiihdytettiin mm. palkkaamalla lisää henkilöstöä. Yritys onnistui rekrytoimaan Suomeen muuttaneita ulkomailla syntyneitä henkilöitä ja työllistämään heitä mm. myyntityössä.[10]

Showell valitsi strategiakseen etämyynnin ja Suomesta ulkomaille tapahtuvan myyntityön sen sijaan, että olisi avannut myyntitoimistoja eri maihin. Tämä valinta osoittautui hyväksi koronan aiheuttamien muutosten.[11] Etätyöskentelyn yleistyminen edesauttoi ja nopeutti Showellin kasvua.[12] 2021 Showell työllisti suoraan tai välillisesti jo 35 henkilöä[11], joista lähes kolmannes oli ulkomaisia työntekijöitä.[10] Yritys myös julkaisi ilmaisversion ohjelmistostaan kesällä 2021 ja äänestettiin 2. sijalle "product of the day" äänestyksessä Product Hunt verkkopalvelussa.[13] Vuonna 2023 Showellin asiakkaita ovat mm. Kubota[14], Metsä Group, Ponsse ja Sandvik.

Tunnustukset[muokkaa]

Vuonna 2018 yritykselle myönnettiin Design From Finland merkki.[15]

Lähteet[muokkaa]

  1. 1,0 1,1 Showell-sovellus tuo myyntimateriaalit tehokkaampaan käyttöön asiakastapaamisissa | Ite wiki itewiki.fi. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  2. 2,0 2,1 2,2 Jyväskyläläisyritys sai miljoonasijoituksen kansainvälistymiseensä Yle Uutiset. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  3. Showell Oy - Taloustiedot | Suomen Asiakastieto Oy www.asiakastieto.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  4. YTJ - Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä - Yrityshaku tietopalvelu.ytj.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  5. Tällä työkalulla suomalaiset teknologiayritykset digitalisoivat myyntiprosessinsa | Ite wiki itewiki.fi. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  6. Mikko Vireniuksesta Valun teknologiajohtaja Valu. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  7. Yrityskehitys: Jyväskylä Business Rally 2018 -Rahoittajat ja kasvuyritykset tapasivat rallien lomassa Yrityskehitys. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  8. Showell - esitä hyvin Yrittajat.fi. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  9. Jyväskyläläinen ohjelmistoyritys Showell sai miljoonan euron pääomasijoituksen – käyttää rahat kasvuun Keskisuomalainen. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  10. 10,0 10,1 Kauppalehti: Showell: “Tuon lisää työtä Suomeen” - jyväskyläläinen startup-yritys on malliesimerkki työperäisestä maahanmuutosta Tärkeimmät talousuutiset | Kauppalehti. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  11. 11,0 11,1 Maailmalle ilman myyntikonttoreita, vieraana Sami Suni, Showell Loyalisticin blogi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  12. Janne Pöysti: Showell sai koronasta uutta vauhtia kasvuun – ”Elämme digitalisaation kolmatta aaltoa” Tärkeimmät talousuutiset | Kauppalehti. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  13. Product of the day 2nd place Product Hunt. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  14. Showell and Kubota Holdings Europe www.showell.com. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  15. Uudet myönnetyt Design from Finland -merkit Suomalaisen Työn Liitto. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli

This article "Showell" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Showell. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.



Read or create/edit this page in another language[muokkaa]