You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Sakari Saksa

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun


Sakari Voitto Valentin Saksa (s. 18. helmikuuta 1957 Miehikkälä) on suomalainen elokuvaohjaaja, tuottaja, muusikko ja toimitusjohtaja omistamissaan yrityksissä VistaFilms Oy ja Mediaympyrä Oy.

Muusikkona hänet tunnetaan vuonna 1969 Miehikkälässä perustetun Saksa Brothers veljesyhtyeen basistina nimellä Voitto Saksa. Yhtyeessä Saksa suunnitteli ja rakensi äänitekniikan. Saksa Brothers voitti Nuorison taidetapahtumassa Suomen mestaruuden tanssiyhtyeiden sarjassa vuonna 1972 Jyväskylässä. Saksa Brothers levytti omaa musiikkia, mutta yhtye toimi myös taustabändinä useille suomalaisille huippuartisteille, kuten Tapani Kansa, Irwin Goodman, Lea Laven, Paula Koivuniemi, Katri Helena, Berit, Jukka Kuoppamäki, Eini, Meiju Suvas, Reijo Taipale, Matti Esko ym.

Myöhemmin Sakari Saksa on toiminut äänitarkkailijana Yleisradiossa sekä musiikkistudioyrittäjänä SBC Studiossa.

Vuonna 1985 Sakari Saksa perusti yhdessä veljiensä kanssa SBC Radio nimisen paikallisradiokanavan Kouvolaan. Tämä oli kolmas paikallisradio Suomessa Radio Lakeuden ja Radio Cityn jälkeen. Vuonna 1987 hän siirtyi uuden Kotkassa aloittaneen Radio Lokin perustamisvaiheen toimitusjohtajaksi. Sakari Saksa vaikutti 1980-luvulla myös Suomen Paikallisradioliiton hallituksen jäsenenä.

Vuonna 1988 Saksa siirtyi radioalalta Kouvolan Sähkölaite konsernin toimitusjohtajaksi. Vuonna 1992 hän aloitti Haminassa kovassa nousussa olleen matkapuhelinalan yrityksen nimeltään Matkapuhelin. Yritys menestyi hyvin ja se liittyi Telering-ketjuun. Vuonna 1995 yritys valittiin Suomen parhaimmaksi Telering-myymäläksi. Yritys kasvoi nopeasti ja 2000-luvun alussa myymälöitä oli Haminan lisäksi Kotkassa, Kouvolassa ja Lahdessa.

Vuonna 2003 Saksa myi puhelinliiketoiminnan ja palasi takaisin audiovisuaaliseen liiketoimintaan. Perustamassaan Mediaympyrä Oy:ssä Saksa tuotti yritysvideoita, televisiomainoksia sekä televisio-ohjelmia. Saksa myös kouluttautui työssään audiovisuaalisen viestinnän tutkinnoilla ensin laaja-alaiseen osaamiseen, mutta erikoistui myös ohjaajaksi.

Elokuvatuotantoyhtiön VistaFilms Oy Saksa perusti vuonna 2014. Yhtiön ensimmäinen tuotanto on pitkä dokumenttielokuva ”Danny”, jonka valmistelut Saksa aloitti jo vuonna 2013. Sakari Saksan ohjaama elokuva valmistuu vuonna 2016.

Filmografia[muokkaa]

Saksa Brothers ”Vihreä maa” (musiikkielokuva 16 mm filmille) käsikirjoitus ja ohjaus. 1984

SBC Radio (elokuvateatterimainos 35 mm filmille) käsikirjoitus ja ohjaus. 1986

SBC Radio Hollywoodissa (elokuvateatterimainos 35 mm filmille) käsikirjoitus, ohjaus ja kuvaus. 1987

Kouvolan Sähkölaite (elokuvateatterimainos 35 mm filmille) käsikirjoitus ja ohjaus. 1988

Useita televisiomainoksia 16 mm filmillä ja Betacam videolla. Käsikirjoitus ja ohjaus. 1988-2000

Aikuisena ylioppilaaksi (lyhytelokuva) käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2006

Pelle Miljoona (konserttitaltiointi ja dokumenttielokuva) tuottaja ja ohjaaja. 2006

Liimapalkin synty (lyhyt mainoselokuva) käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2006

Maailman tehokkain betonielementtitehdas (mainoselokuva) käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2007

Hissikuilumuottilinjasto (mainoselokuva) käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2008

Betoniasema (mainoselokuva) käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2009

Noin sata televisiomainosta eri TV-kanaville sekä noin 20 lyhyttä yrityselokuvaa ja musiikkivideota. 2006-2015

Itäisen Suomenlahden kansallispuisto (lyhytelokuva, Metsähallitus) käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2010-2011

Kahdeksantoista lyhytelokuvaa saaristosta. (Metsähallitus) käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2010-2011

Sata makeaa vuotta (Suomen Sokeri 100 vuotta, juhlavideo) kuvaus, animaatiot ja leikkaus. 2012

Hamina Tattoo (pitkä konserttitaltiointi) ohjaus ja leikkaus. 2012

Hamina Tattoo (tunnin tv-ohjelma) käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2012

Erikoisen kirurgin sirkus (lyhytelokuva) käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2012

Siirrettävä betonielementtitehdas (mainoselokuva) käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2013

Danny (pitkä dokumenttielokuva) käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja äänitys. 2013-2016

Forever (mainoselokuva) ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2016

This article "Sakari Saksa" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Sakari Saksa. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.

Page kept on Wikipedia This page exists already on Wikipedia.


Read or create/edit this page in another language[muokkaa]