Moona Kansanen
Moona Kansanen on (s. 19. lokakuuta 1995 Tampere) arkkitehti ja yrittäjä. Hän perusti vuonna 2019 yrityksen Piece Of Jeans[1].
Koulutus[muokkaa]
Yrityksen perustaja, mallisuojan omistaja on Tamperelainen Moona Kansanen. Moona Kansanen aloitti liiketoiminnan vuonna 2019 toiminimiyrittäjänä[2], ja vuoden 2020 kesäkuussa muutti toimintansa osakeyhtiöksi. Kansanen on koulutukseltaan arkkitehti. Moona valmistui Tampereen Teknillisestä yliopistosta toukokuussa 2020, ja nyt hän opiskelee Suomen Yrittäjäopistossa[3] liiketoiminnan erikoisammattitutkintoa. Kansanen aikoo valmistua keväällä 2021.
Moona Kansanen on syntynyt vuonna 1995 Tampereella. Kansanen muutti vanhempiensa töiden perässä Turkuun 1998 ja kävi peruskoulunsa ja lukionsa Turussa.[4] Lukiosta Kansanen valmistui vuonna 2014, jonka jälkeen hän muutti takaisin Tampereelle aloittaakseen opiskelut. Kansanen opiskeli Tampereen Yliopistossa yhden vuoden matematiikkaa, jonka jälkeen hän pääsi aloittamaan opintonsa arkkitehtuurin laitoksella.
Moona Kansanen on valmistunut Tampereen yliopistosta toukokuussa 2018 tekniikan kandidaatiksi ja toukokuussa 2020 arkkitehdiksi.[5]Arkkitehtuurissa ja diplomityössään Kansanen keskittyi kestäviin asuinrakentamisen teemoihin.[6][7] Opiskeluaikoinaan hän osallistui Tekniikan Akateemisten ja Suomen Ekonomien järjestämään Unikorni-yrittäjyyskilpailuun[8][9], jonka hän voitti Piece Of Jeans -liikeideallaan marraskuussa 2019.[10][11]
Kansasen isä Hannu Kansanen on myös yrittäjä.
Yrittäjyys ja liiketoiminta[muokkaa]
Kansanen perusti yrityksen Piece Of Jeans vuonna 2019[12]. Vuonna 2019 toiminta alkoi toiminimellä[13], kunnes vuonna 2020 Kansanen muutti yrityksensä toiminimestä osakeyhtiöksi.[14][15]
Kansasen kangasdesign on mallisuojattu.[16] Kansasella on aina ollut voimakas halu edistää, tutkia ja kehittää luonnon hyvinvointia. Ekologisuuteen tähtäävät valinnat heijastuvat niin liiketoimintaan kuin arkkitehtuuriin ja vapaa-aikaankin.
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Ekologiset farkut, kassit, laukut verkkokaupasta Piece Of Jeans. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Kuukauden yrittäjämme Moona Kansanen tarjoaa kestävää designia kierrätysfarkuista UKKO Pro. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Osaamisella menestykseen Suomen Yrittäjäopisto. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Virpi Hirvensalo: Impivaaran liikunta-alueen uudistaminen. Malline:Virhe, Malline:Kotoista päiväys. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Kandidaatintutkielmat trepo.tuni.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Taru Lehtinen - Tampere University of Technology tutcris.tut.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ KESTÄVÄN ASUINRAKENTAMISEN TEEMOJA IHMISEN, RAKENTAMISTAPOJEN JA YMPÄRISTÖN NÄKÖKULMISTA Moona Kansanen - PDF Ilmainen lataus docplayer.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Opiskelijat - 01/2020 - Digilehti Tek digilehti.tek.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Unikorni farkkuidealle – ”Välillä taso heikko, tänään ei" TEK Verkkolehti. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Unikorni-voitto näytti suunnan kohti ulkomaita TEK Verkkolehti. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Piece of Jeans on Unikorni-kilpailun voittaja! Suomen Ekonomit. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Tamperelaisyhtiö tekee vanhoista farkuista kierrätysmuotia – Tekstiilijätteen käsittely etenee uuden jalostuslaitoksen myötä Yrittajat.fi. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Kuukauden yrittäjämme Moona Kansanen tarjoaa kestävää designia kierrätysfarkuista UKKO Pro. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Moona Kansanen ideoi uniikin tavan kierrättää farkkuja ja tähyää nyt kansainvälisille markkinoille – Vastuullinen tuottaminen on maailmalla kasvussa Yle Uutiset. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Pirkanmaan Yrittäjä -lehti 8/2020 Issuu. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Mallioikeus suojaa tuotteen ulkomuotoa op.media. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
This article "Moona Kansanen" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Moona Kansanen. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.