Milan Jaff
Malline:Tietolaatikko
Milan Jaff (s. 2000[1]) on irakilaissyntyinen Suomessa asuva rap-artisti ja sosiaalisen median vaikuttaja. Jaffin Instagram-tilillä on yli 114 000 seuraajaa ja hänen YouTube-videoillaan on yli puolitoista miljoonaa näyttöketaa. Hän on julkaissut sosiaalisessa mediassa useita videoita, joista on aloitettu rikostutkinta. Näihin lukeutuu muun muassa video, jossa hän pahoinpitelee yhdysvaltalaiseksi rap-artisti Lil Moseyksi luulemansa miehen Helsingissä, mistä hänet tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Jaffia epäillään törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä, pahoinpitelyistä, törkeästä pahoinpitelystä, ampuma-aserikoksesta, törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta, törkeästä ryöstöstä, raiskauksesta ja törkeästä lapsenraiskauksesta.[1][2][3][4] Jaff on saanut tuomiot pahoinpitelystä, ryöstöstä, kotirauhan rikkomisesta, varkaudesta, vahingonteosta ja vaarallisen esineen hallussapidosta.[3][5]
Seiskan tietojen mukaan vuonna 2020 Jaff sai Helsingin käräjäoikeudessa tuomion vahingonteosta, sillä hän oli kaatanut Helsingin metrossa päälleen kaksi purkillista maitoa ja levittänyt sitä ympäri vaunua liukumalla vatsallaan edestakaisin metrovaunun lattiaa pitkin. Samana vuonna hän sai tuomion varkaudesta, sillä hän oli varastanut Stockmannin tavaratalosta takin ja julkaissut teosta sosiaalisessa mediassa suoran videolähetyksen.[5]
Helmikuussa 2022 Helsingin poliisi ilmoitti Jaffin toimivan helsinkiläisen maahanmuuttajataustaisen katujengin johtohahmona.[6]
Jaff on kotoisin Irakista.[7] Hän on kertonut muuttaneensa Suomeen 16-vuotiaana yksin Irakin Kurdistanista.[7]
Diskografia[muokkaa]
Jaffin kappaleet ovat monikielisiä. Kappaleissa räpätään pääasiassa suomeksi ja englanniksi sekaisin. Joissain säkeistöissä käytetään lisäksi arabiankielisiä sanoja ja lausahduksia. Käytetty kieli vaihtuu tyypillisesti kahdesta kolmeen kertaa säkeistön aikana.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]] Jaffin musiikki on tyyliltään gangsta rapin alalajia drilliä.[8]
Musiikkivideot[muokkaa]
- ”Kurdish Mafia” (2020)
- ”Don Dada” (2021)
- ”Helsinki City” (2021)
Lähteet[muokkaa]
- ↑ 1,0 1,1 Törkeästä lapsenraiskauksesta syytetyn räppärin vakavat rikosepäilyt paisuvat Ilta-Sanomat. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Helsingin väkivaltaisen katujengin johtohahmo on yli 100 000 seuraajan someräppäri Milan Jaff, joka pahoinpideltiin vankilassa MTV Uutiset. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ 3,0 3,1 Räppäri Milan Jaffia syytetään rajusta väkivallasta Kotkassa. Iltalehti, 08.02.202. iltalehti.fi. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Törkeästä lapsenraiskauksesta syytetyllä räppärillä värikäs rikoshistoria: sotki metron maidolla, varasti 1200 euron takin iltalehti.fi. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ 5,0 5,1 Milan Jaffia syytetään törkeästä lapsenraiskauksesta - someräppärillä poikkeuksellinen rikostausta seiska.fi. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Helsingin väkivaltaisen katujengin johtohahmo on someräppäri Milan Jaff Ilta-Sanomat. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ 7,0 7,1 Ristmeri, Aliisa: Kahnausta kaduilla Malline:Kotoista päiväys. Yle. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Pudas, Mari: Tällaista on väkivaltaisiin jengeihin kytketty gangsta rap Iltalehti. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Milan Jaffin kanava YouTubessa
- Malline:Instagram
This article "Milan Jaff" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Milan Jaff. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.
This page exists already on Wikipedia. |