Mika Rämä
Mika Petteri Rämä (s. 26. tammikuuta 1985 Valkeakoski) on suomalainen laulaja, lauluntekijä sekä muusikko.
Ura muusikkona[muokkaa]
Mika Rämä aloitti uransa 2000-luvun alussa toimimalla kitaristina sekä laulajana useissa eri yhtyeissä. Vuosien varrella hän on toiminut myös teattereissa sekä konsertti-produktioissa, sekä kirjoittanut kappaleita muille.
Vuonna 2017 Rämä julkaisi ensimmäisen täysin omaa materiaalia sisältävän EP-levyn "Joskus laulu tekee sinut", ja sen myötä hän aloitti oman musiikin esittämisen. 1. huhtikuuta 2020 julkaistiin ensimmäinen pitkäsoitto "Ihan tavallinen tiistai".
Kappaleissa on paljon vaikutteita country- sekä folk-musiikista, ja hän itse käyttääkin termiä musiikistaan suomi-countryrock. Kappaleiden teemoissa tarkastellaan useasti jokapäiväistä elämää; ihminen ja maailma, tai ihminen ja toinen ihminen.
Rämä esiintyy aktiivisesti ympäri Suomea kitaransa kanssa, ja välillä myös duona sekä eri yhtyeiden mukana.
Diskografia[muokkaa]
- Joskus laulu tekee sinut (EP, 2017)
- Päästä irti (Single, 2018)
- Toijala (Single, 2018)
- Kumpi pitää koiran? (Single, 2018)
- Y2K (Single, 2019)
- Teet maailmastani kauniin (Single, 2019)
- 6.12. (Single, 2019)
- FESTAREILLE! (Single, 2019)
- Siinä soi Suomi (Single, 2019)
- Laulan sen pois (Single, 2020)
- Ihan tavallinen tiistai (Pitkäsoitto, 2020)
Aiheesta muualla[muokkaa]
This article "Mika Rämä" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Mika Rämä. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.
This page exists already on Wikipedia. |