You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Mika Ebeling

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun


Ebeling vaaliväittelyssä Helsingissä vuonna 2011.

Mika Ebeling (s. 21. elokuuta 1964[1]) on suomalainen kristillisdemokraattien poliitikko, teologian maisteri ja shakinpelaaja. Hän työskentelee pastorina Helsingin Evankelisluterilaisessa Kansanlähetyksessä ja on maininnut uskon elämänsä tärkeimmäksi asiaksi. Vuoteen 1995 saakka hän toimi Suomen Kristillisen Liiton Nuorten puheenjohtajana.[2]

Politiikka[muokkaa]

Ebeling on ollut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä vuodesta 1997.[3] Hänet valittiin valtuustoon jälleen vuoden 2008 vaaleissa.[4] Lisäksi hän toimii kaupungin joukkoliikennelautakunnan varapuheenjohtajana. Hän on kristillisdemokraattien puoluevaltuuston jäsen[5].

Vuonna 2002 kristillisdemokraattien Helsingin piirihallitus ei kelpuuttanut häntä ehdokkaaksi vuoden 2003 eduskuntavaaleihin.[6]

Näkemyksiä[muokkaa]

Ebeling tunnetaan aborttilain vastustajana sekä homoseksuaalisuutta jyrkästi kritisoivista lausunnoistaan. Toukokuussa 2010 Ebeling teki esityksen, että kaupunginvaltuusto palauttaisi uudelleen valmisteltavaksi aloitteen, jossa esitettiin Helsingin osallistumista vuoden 2010 Pride-tapahtumaan. Puheenvuorossaan Ebeling sanoi, että ”homoseksuaalinen elämäntapa on luonnotonta eikä siinä ole mitään ylpeilemisen aihetta”.[7] Hän on abortin vastaisen järjestön Pro Life Suomi ry:n varapuheenjohtajana[5].

Kantelu[muokkaa]

Tammikuussa 2014 Ebeling lähetti noin sadalle ihmiselle sähköpostiviestin, jossa hän mainitsee nimeltä useita "haureellisia". Kansanlähetykseen kuuluville seurakuntalaisille lähettämässään viestissä Ebeling puhuu etunimet ja sukulaisuussuhteet mainiten kahdesta sukulaisestaan, jotka elävät avoliitossa puolisoidensa kanssa. Hän pyysi seurakuntalaisia rukoilemaan näiden vuoksi, koska "yhdelläkään haureellisella ei ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa".[8] Ebelingin viesti aiheutti sosiaalisessa mediassa keskustelua yksityisyydensuojasta, kanssaihmisten tuomitsemisesta ja taivasosuuksien jakamisesta maan päällä.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]] Oulun hiippakunnan tuomiokapituliin tuli huhtikuussa 2015 vireille kantelu, joka koski Ebelingin toimintaa pappina,[9] ja marraskuussa 2015 tuomiokapituli ohjeisti Ebelingiä sähköpostista ja totesi, että ”papin on toimittava siten, ettei hänen toimintaansa missään olosuhteissa koeta painostukseksi tai hengelliseksi väkivallaksi”. Lisäksi tuomiokapituli kehotti häntä "jatkossa muistamaan, että papilta odotetaan kunnioittavaa ja pastoraalista suhtautumista seurakuntalaisiin ja heidän elämänsä kysymyksiin".[10] Päätöksen mukaan Ebelingin sähköpostiviesteissä haureelliseksi nimeäminen oli viestien Kuukauden rukousaihe -osiossa.[11]

Shakkimenestys[muokkaa]

Shakinpelaajana Ebeling on FIDE-mestari (FM) ja vuoden 1987 shakin Suomen-mestari[1] ja vuoden 1990 kirjeshakin Suomen-mestari.[12] Hän on myös valmentanut shakissa nuorten MM-joukkuetta.[13]

Lähteet[muokkaa]

  1. 1,0 1,1 Mika Ebeling chessgames.com. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:Kielisymboli
  2. Suomen Kristillisen Liiton Nuorten (SKLN) puheenjohtaja Mika Ebelingin jäähyväispuhe liittokokouksessa 25.3.1995 Ilmajoella Mika Ebeling. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  3. 759 Ebeling Mika Kunnallisvaalikone 2004. Helsingin Sanomat. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  4. Valitut ehdokkaat Helsinki Malline:Kotoista päiväys. Oikeusministeriö. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  5. 5,0 5,1 Puoluevaltuusto 2011–2013 Kristillisdemokraatit. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  6. Anttila, Aulis: Kohupappi Mika Ebeling ei kelpaa ehdokkaaksi Verkkouutiset. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  7. Huhtanen, Jarmo: Helsingin valtuusto kohisi homoista Helsingin Sanomat. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  8. Aalto, Maija: Helsinkiläispastori lähetti sähköpostitse kymmenille "haureellisten" nimet HS.fi. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  9. Mika Ebelingista kantelu Oulun tuomiokapituliin, Kotimaa24
  10. Tuomiokapituli ohjeisti ”haureellisia” nimennyttä Helsingin kaupungin­valtuutettua, Hs.fi
  11. http://www.oulunhiippakunta.evl.fi/?x20437=3614870
  12. Suomen mestarit kautta historian Suomen kirjeshakkiliitto ry. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  13. Kunnallisvaalit, MM-hopea ja Vietnam kultainenmaali.puheenvuoro.uusisuomi.fi. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli

Aiheesta muualla[muokkaa]

Malline:TynkämallineMalline:Aihealue/luokitus This article "Mika Ebeling" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Mika Ebeling. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.

Page kept on Wikipedia This page exists already on Wikipedia.


Read or create/edit this page in another language[muokkaa]