Kirsi Aaltola
Kirsi Aaltola (o.s. Hyttinen[1], s. 16. tammikuuta 1986[2]) on suomalainen lentopalloilija ja valmentaja. Hän on voittanut rantalentopallon Suomen-mestaruuden vuonna 2010 (parina Merja Korhonen) ja 2013 (parina Taru Lahti) sekä edustanut Suomea Taru Lahden kanssa lajin EM-kilpailuissa 2013[3]. Lisäksi hän on pelannut lentopalloa pääsarjatasolla useita vuosia 2005–2013. Hän toimi Helsinki Volleyn valmentajana usean vuoden.
Koulutukseltaan Aaltola on kasvatustieteilijä. Hän on suorittanut kandidaatin ja maisterin tutkinnot Jyväskylän yliopiston kasvatustieteistä. Aaltola on väitellyt informaatioteknologian kognitiotieteistä. Hänen väitöskirjansa tavoitteena oli selvittää modernien oppimisympäristöjen vaikutuksia ihmisten oppimiseen ja taitojen hyödyntämiseen todellisessa työympäristössä.
Aaltola on toiminut vuodesta 2021 alkaen johtajana HAUS kehittämiskeskuksella. Sitä ennen hän työskenteli VTT:llä.
Mika Aaltola on Kirsi Aaltolan puoliso.
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Tuleeko Kirsi Aaltolasta presidentin puoliso? – Taustat Kuopiossa ja Siilinjärvellä – Kuopiolaiset muistavat lentopallon huippupelaajana Viikkosavo. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Lentopallokirja 2012–2013, s. 83. Suomen Lentopalloliitto.
- ↑ Lentopallokirja 2019–2020, s. 331, 336. Suomen Lentopalloliitto.
Lua-virhe kohdassa Moduuli:Authority_control rivillä 200: attempt to index field 'wikibase' (a nil value).
This article "Kirsi Aaltola" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Kirsi Aaltola. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.
This page exists already on Wikipedia. |