Kaisa Merelä
Kaisa Merelä (s. 1995) on suomalainen seksuaalikasvattaja, bloggaaja, vaikuttaja, kolumnisti, verkkokurssivalmentaja ja yrittäjä.
Merelän ura alkoi vuonna 2012 blogilla nimeltä "The Good Morning". Ensimmäiset vuodet hän keskittyi sisällössään hyvinvointiin, ravintoon, terveellisiin resepteihin ja liikuntaan. Nykyään blogi tunnetaan nimellä Kaisaminni[1], ja sen sisältö painottuu seksuaaliseen hyvinvointiin. Merelä on palkittu blogigaaloissa valtakunnallisesti yhteensä viidesti, joista hän on voittanut kaksi kertaa. Merelä on blogannut päätyökseen 19-vuotiaasta lähtien[2]. Vuonna 2015 Merelä piti vuoden mittaisen tauon blogistaan ja meni opiskelemaan näyttelijäntyötä kansanopistoon. Tämän jälkeen hän kuitenkin palasi takaisin yrittäjäksi.
Merelä aloitti opinnot seksuaalikasvattajaksi Sexpolla tammikuussa 2019. Lisäksi hän opiskeli vuonna 2018 Helsingin yliopistossa kirjallisuustiedettä. Nykyään Merelä tekee työtä eritoten naisten seksuaalisen voimaantumisen saralla mm. verkkokurssin muodossa. Merelällä on Jenni Janakan kanssa Himocast-niminen podcast seksistä ja seksuaalisuudesta.
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Kaisaminni: Kaisaminni! – Kaisaminni | Lily Kaisaminni. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Abivuoden jälkeen Kaisa Merelä, 23, on elättänyt itsensä bloggaamalla hyvinvoinnista ja seksistä – ”Olen jo tottunut siihen, että ympärilläni kuiskutellaan” Helsingin Sanomat. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
This article "Kaisa Merelä" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Kaisa Merelä. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.
This page exists already on Wikipedia. |