You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto (engl. Open University of the University of Jyväskylä) on Jyväskylän yliopiston erillislaitos.[1] Avoin yliopisto on perustettu vuonna 1984.[2] Avoimessa tarjotaan yliopiston opetussuunnitelmien mukaisia opintoja ilman pohjakoulutusvaatimuksia. Jyväskylän avoin yliopisto on vuosittain suoritetuilla opintopisteillä mitattuna Suomen suurin avoin yliopisto.[3] Avoimen yliopiston henkilöstön työtilat ovat Seminaarinmäen Ruusupuisto-rakennuksessa.[4] Avoimen yliopiston johtaja on Merja Karjalainen.[4]

Avoimessa yliopistossa on kaikkien Jyväskylän yliopiston kuuden tiedekunnan opetusta.[5] Oppiaineita on avoimessa yli 50[6]. Avoimen yliopiston koulutuksesta suurin osa on verkossa tapahtuvaa aikaan sitomatonta opiskelua.[5] Avoimessa on mahdollista suorittaa yksittäisiä opintojaksoja eli kursseja, tai opiskella esimerkiksi perus- ja aineopintokokonaisuuksia.[6]

Jyväskylän avoimen yliopiston opetusta tarjotaan eri puolella Suomea niin sanotuissa yhteistyöoppilaitoksissa, erilaisissa kansanopistoissa, kesäyliopistoissa ja kansalaisopistoissa. Tämä opetus tapahtuu lähiopetuksena.[7] Avoimella yliopistolla on myös toimipisteet Kokkolassa[8] ja Helsingissä[9], joissa järjestetään lähiopetusta.

Avoimessa suoritettujen opintojen perusteella on mahdollista hakea yliopiston tutkinto-opiskelijaksi niin sanotun avoimen väylän kautta. Väylähaku järjestetään yhtä aikaa valtakunnallisten yhteishakujen kanssa. Myös maisteriohjelmien hauissa edellytetty hakukelpoisuus on mahdollista saavuttaa avoimen yliopiston opinnoilla.[10]

Vuonna 2023 Jyväskylän avoimessa yliopistossa suoritettiin noin 100 800 opintopistettä, mikä on hieman yli 25 prosenttia koko Suomen avoimista yliopisto-opinnoista. Luvuissa eivät ole mukana Jyväskylän yliopiston tutkinto-opiskelijoiden avoimessa yliopistossa suorittamat opinnot.[3][11]

Lähteet[muokkaa]

  1. Tiedekunnat, laitokset ja erillislaitokset jyu.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  2. Jyväskylän yliopiston lehti Tiedonjyvä 3/2014 jyx.jyu.fi. Arkistoitu Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  3. 3,0 3,1 Suomen suosituin avoin yliopisto: Lähes 26 000 opiskelijaa, yli 100 000 opintopistettä jyu.fi. Malline:Kotoista päiväys. Arkistoitu Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  4. 4,0 4,1 Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston yhteystiedot jyu.fi. Arkistoitu Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  5. 5,0 5,1 Mitä on avoin yliopisto? jyu.fi. Arkistoitu Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  6. 6,0 6,1 Avoimen yliopiston opintotarjonta jyu.fi. Arkistoitu Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  7. Opinnot JYU avoimen yliopiston yhteistyöoppilaitoksissa jyu.fi. Arkistoitu Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  8. Avoimen yliopiston opetus Kokkolassa jyu.fi. Arkistoitu Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  9. Avoimen yliopiston opetus Helsingissä jyu.fi. Arkistoitu Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  10. Tutkintotavoitteisesti avoimessa yliopistossa jyu.fi. Arkistoitu Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  11. Avoimen yliopisto-opetuksen osallistujat ja opintopisteet vipunen.fi. Arkistoitu Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli

This article "Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.



Read or create/edit this page in another language[muokkaa]