You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Jago

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun


Jago (puhekielessä Iago) on Disneyn Aladdin-elokuvassa esiintyvä punainen papukaija, joka toimi Jafarin apulaisena. Jagon ääninäyttelijänä toimii Gilbert Gottfried. Jago on luonteeltaan sarkastinen ja puhuu kovalla äänellä. Jagon nimi tulee William Shakespearen näytelmässä Othello esiintyvästä Iago-hahmosta. Jagon menneisyydestä tiedetään hyvin vähän, mutta Aladdin-piirrossarjan jaksossa "Fowl Weather" Jago kertoi, että hän asui ennen sademetsässä, mutta muutti sieltä aavikolle, koska ei pitänyt odottamattomasta ja ennustamattomasta säästä. Myöhemmin jaksossa "Moonlight Madness" selvisi, että Jagolla on Jeff-niminen serkku. Myöhemmin Jago päätyi basaariin, josta Jafar aikanaan osti Jagon lemmikikseen ja Jagosta tuli näin Jafarin apulainen.

Jago nähtiin elokuvan alussa istumassa Jafarin olkapäällä, kun Jafar löysi apulaisena Kazeemin avulla Ihmeiden Onkalon, mutta Jago turhautui, kun he eivät kyenneet menemään onkaloon hakemaan taikalamppua, kun ainoastaan sisäiseltä arvoltaan "hiomaton timantti" kykenisi astumaan sisälle onkaloon. Myöhemmin Jago oli läsnä Jafarin lainatessa sulttaanin sormusta, joka kertoisi hänelle kuka hiomaton timantti olisi ja Jago suuttui sulttaanille tämän syöttäessä hänelle keksin vastoin hänen tahtoaan. Myöhemmin Jago oli läsnä Jafarin saatua nuhteet sulttaanilta Aladdinin väitetystä teloituksesta ja Jago keksi suunnitelman, jonka mukaan Jafarin tulisi olla Prinsessa Jasminen tuleva aviomies jolloin hänestä tulisi sulttaani, jonka jälkeen he voisivat hankkiutua heistä eroon. Myöhemmin kun Jafar ja Jago huomaavat Jasminen kosijan Prinssi Alin olevan Aladdin ja saaneen lampun haltuunsa, Jago onnistuu varastamaan lampun Aladdinilta ja toimittamaan sen Jafarille. Jafarin muututtua hengen avulla noidaksi ja noustuaan valtaan, Jago kostaa sulttaanille pakottamalla tämän syömään väkisin samoja keksejä, joita sulttani syötti hänelle. Myöhemmin Jago huomaa Aladdinin palanneen ja yrittää varoittaa Jafaria, mutta Aladdinin lemmikkiapina Abu vaimentaa Jagon, vaikka tämä onnistuu potkaisemaan hedelmäkulhon lattialle, minkä jälkeen Abu lyö Jagon tajuttomaksi. Myöhemmin, kun Jafar muuttuu hengeksi kolmannen toiveensa myötä, hän imeytyy lamppuunsa saaden otteen Jagosta, jolloin Jagokin imeytyy lampun sisälle ja riitelee Jafarin kanssa ennen kuin henki saa lampun lentämään takaisin ihmeiden Onkaloon.

Elokuvan jatko-osassa Jafarin paluu Jago onnistui pakenemaan Ihmeiden Onkalosta Jafarin lampun kanssa, mutta hylkäsi Jafarin tämän solvattua Jagoa, minkä jälkeen Jago pudotti Jafarin lampun kaivoon keskellä aavikkoa. Jago palasi Agrabaan ja yritti saada Aladdinin puolelleen, mutta Aladdin ei uskonut Jagoa ja myöhemmin Jagon pelastettua Aladdinin Abis Malilta, Aladdin joutui myöntämään olevansa nyt velkaa Jagolle, vaikka vangitsikin Jagon häkkiin. Myöhemmin Jago huijasi Abun vapauttamaan hänet häkistä, vaikka Jasminen lemmikkitiikeri hyökkäsi hänen kimppuunsa ja Jago päätyi sulttaanin eteen, joka määräsi Jagon heti pidätettäväksi, vaikka Aladdin yrittikin puolustaa Jagoa tämän teoista huolimatta, minkä seurauksena Jasmine suuttui hänelle. Myöhemmin henki pyytää Jagoa auttamaan Jasminen ja Aladdinin takaisin yhteen ja Jago onnistuu käänteispsykologisella laulullaan saamaan Jasminen tajuamaan kuinka paljon hän rakastaa Aladdinia ja antaa tälle anteeksi. Myöhemmin Jago suunnittelee tulevaisuuttaan ryhtymällä Aladdinin neuvonantajaksi sen jälkeen, kun hänestä on tullut sulttaani ja ettei hän tule toistamaan Jafarin virheitä. Samalla hetkellä Jago huomaa kauhukseen Jafarin palanneen ja joutuu vastoin tahtoaan avustamaan tätä tämän suunnitelmassa kostaa Aladdinille. Myöhemmin Jago kääntää takkinsa Jafarille ja vapauttaa hengen vankilastaan, joka pelastaa Aladdinin viime hetkellä teloitukseltaan ja siirtää muut turvaan. Aladdin suuttui Jagolle tämän petoksesta, mutta leppyi kuultuaan tämän pelastaneen muut omasta tahdostaan. Myöhemmin lopputaistelussa Jafaria vastaan Jago sieppaa tämän lampun ja potkaisee sen sulaan laavaan, jolloin Jafar tuhoutui ja Aladdin pelasti haavoittuneen Jagon viime hetkellä. Kaikki luulivat Jagon kuolleen, mutta tämä puheellaan paljasti olevansa elossa kaikkien riemuksi. Elokuvan lopussa Jago pettyi kun Aladdin hylkäsi sulttaanin tarjouksen olla jatkossa tämän neuvonantaja.

Elokuvassa Aladdin ja varkaiden kuningas Jago avusti Aladdinin häiden järjestämisessä. Myöhemmin Jagon pohtiessa syytä, miksi häätilaisuuteen tunkeutunut varkaiden kuningas halusi varastaa tietyn kultaisen sauvan, oraakkeli ilmestyi sauvasta ja kertoi Jagolle syyksi varkaiden kuninkaan tarvinneen hänen apuaan aarteen löytämiseen. Jagon yrittäessä kysyä oraakkelilta missä niin sanottu aarteiden aarre sijaitsee, oraakkeli kertoi Jagolle kunkin voivan kysyä vain kerran ja hänen käyttäneen jo kysymyksensä, mistä Jago pettyi. Myöhemmin Jago lähti Aladdinin kanssa tapaamaan varkaiden kuningasta, joka paljastui Aladdinin kuolleeksi luulluksi isäksi Cassimiksi. Myöhemmin Jago joutui pidätetyksi hänen yritettyä avustaa Cassimia oraakkelin sauvan saamiseksi, mutta Aladdin vapautti hänet ja käski hänen seurata Cassimia tämän lähdettyä pois. Jago lähtee elokuvan lopussa Aladdinin isän Cassimin matkaan Aladdinin ja Jasminen häiden jälkeen. Jago esiintyi myös Aladdin-piirrossarjassa. Myöhemmin Herkules-animaatiosarjan jaksossa "Hercules and the Arabian Night" Jafar mainitsi Jagon sanomalla Haadesille, että hänellä oli ennen apulainen, petollinen papukaija, vaikka hän ei sanonut Jagon nimeä suoraan. Jago nähtiin myös Mikin klubi-sarjassa ja Olipa kerran -sarjan kuudennella kaudella ja elokuvassa Disney Princess Enchanted Tales: Follow Your Dreams. Vuoden 2019 Aladdin-elokuvassa Jafar muutti Jagon jättimäiseksi Rok-linnuksi kamppaillessaan Aladdinia vastaan ja Jago muuttui entiselleen onnistuttua nappaamaan Aladdinilta hengen taikalampun. Jafarin muututtua hengeksi Jago joutui alkuperäisen elokuvan tavoin imaistuksi Jafarin mukana tämän lampun sisälle.

Romaanissa Descendants: Isle of the Lost paljastetaan, että Jago on yhdessä Jafarin kanssa karkotettu Isle of the Lostille ja hänellä on Otello-niminen jälkeläinen, joka on annettu lemmikiksi Pahan Kuningattaren tyttärelle Evielle. Jago kutsuu Jafaria usein sulttaaniksi, koska Jafarin tukka on harmaantunut vuosien kuluessa ja hän on lihonut. This article "Jago" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Jago. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.



Read or create/edit this page in another language[muokkaa]