You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Jaana Nieminen

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun


Malline:Tietolaatikko

Jaana Tellervo Nieminen (s. 1960) on Susanna Indrénin näyttelemä fiktiivinen hahmo televisiosarjassa Salatut elämät. Hän esiintyi sarjassa vuodesta 2001 vuoteen 2004.

Yleistä[muokkaa]

Perhe[muokkaa]

Jaana saapui sarjaan kahden lapsensa, Aamun ja Teemun kanssa. Myöhemmin hänelle muutti myös Downin syndrooman omaava tytär Roosa. Jaana on lastensa yksinhuoltaja. Merkittävän osan sarjassaoloajastaan Jaana asui avopuolisonsa Ismo Laitelan kanssa.

Asunto[muokkaa]

Ennen sarjaan saapumistaan Jaana asui lastensa kanssa Keravalla. Jaana kuitenkin epäili homevauriota talossa, joten muutti Ismon kanssa Pihlajakatu 23 B:n kolmanteen kerrokseen. Hetken aikaa Jaanan taloudessa asui myös Ismon Teemulle lahjoittama koira.

Keravan talosta syntyi avoparille suuri rahareikä, ja Ismo päätti myydä talon. Jaana ei kuitenkaan voinut sallia omakotitalon kuntotarkastusta. Kevään 2003 päätösjaksossa Jaana poltti Keravan talon ja yritti lavastaa palon tapaturmaksi vakuutusrahojen toivossa. Lopulta Jaana muutti Turkuun uuden puolisonsa Jukka Salinin kanssa ja myi asuntonsa Paula Sieviselle. Vuonna 2014 Pihlajakadulla vieraileva Aleksi Salin kertoo Jaanan ja Jukan eronneen.[1]

Työelämä[muokkaa]

Muutettuaan Helsinkiin Jaana työskenteli taksinkuljettajana. Jaanan oli vaikea elättää perheensä, ja hän päätti lopettaa taksin ajamisen. Seuraavaksi Jaana kokeili ennustamista puhelimitse käyttäen nimeä Madame Tellervo. Aluksi Jaana tienasi hyvin ennustamalla, mutta Ismon saapuessa hänen elämään ennustajanhommat jäivät syrjemmälle.

Hahmon kaari[muokkaa]

Saapuminen sarjaan[muokkaa]

Jaana saapui sarjaan alkukeväällä 2001, kun tämä astui Ismon kauppaan puhumaan tälle asunnonvaihdosta. Ismo oli parisuhteessa Raunin kanssa, mutta vaihtoi asunnot Jaanan kanssa, mikä päätti heidän parisuhteensa.

Vain pari jaksoa myöhemmin Jaana muutti asumaan Ismon entiseen asuntoon lastensa kanssa. Pian myös Jaanan esikoistytär Roosa muutti asuntoon. Jaana tajuasi pian muuton jälkeen, että hänen nuoruudenrakkautensa Jukka Salin asuu samassa talossa, mutta ei osoittanut kiinnostusta Jukkaan.

Työpaikan vaihtaminen[muokkaa]

Jaana ajoi työkseen taksia, mutta joutui ryöstöyrityksen kohteeksi, mikä järkytti häntä syvästi. Hän lopetti taksin ajamisen ja etsi muuta työtä. Ullan innoittamana hän alkoi ennustaa korteista ja päätti ryhtyä ennustamaan työkseen puhelimitse nimellä Mademe Tellervo.[2]

Lähteet[muokkaa]

  1. Tapahtuu jaksossa 2686: Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan (6.10.2014)
  2. 19.12.2001 esitetty jakso 527: Jaana tajuaa rajatiedon kaupallisen potentiaalin

This article "Jaana Nieminen" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Jaana Nieminen. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.



Read or create/edit this page in another language[muokkaa]