You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Jaana Isohätälä

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Malline:Tietolaatikko

Jaana Maria Isohätälä (s. 13. kesäkuuta 1988[1] Oulu) on oululainen oppimisen tutkija[2], suomen kielen opettaja ja kaupunginvaltuutettu[3]. Isohätälä toimii väitöskirjatutkijana Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikössä. Perustutkintokoulutukseltaan Isohätälä on filosofian maisteri suomen kielestä. Isohätälä valittiin vuoden 2017 kuntavaaleissa Oulun kaupunginvaltuustoon Vihreiden listalta, jonka jälkeen hänet valittiin myös kaupunginhallituksen jäseneksi[4] .

Tutkimus[muokkaa]

Isohätälä tutkii oppimisen sosio-emotionaalisia ja kognitiivisia prosesseja ja niiden vuorovaikutusta oppimisyhteisön kanssa. Tutkimuksessa hän hyödyntää muun muassa videotaltiointeja, kyselyaineistoja ja korpustutkimusta. Tutkimuksensa perusteella hän on muun muassa havainnut, että oppimisyhteisön sisäisellä sääntelyllä on merkittävä vaikutus opetuksen osallistuttavuuteen. Oppimistutkimuksen lisäksi Isohätälä on tutkinut myös tohtorikoulutuksen edistymiseen vaikuttavia seikkoja, tohtorikoulutukseen hakeutumisen syitä ja siihen hakeutuneiden urasuunnitelmia.

Julkaisut[muokkaa]

• Isohätälä, Jaana; Näykki, Piia; Järvelä, Sanna; Baker, Michael J. (2018) Striking a balance: Socio-emotional processes during argumentation in collaborative learning interaction. - Learning, Culture and Social Interaction 16, 1-19.

• Isohätälä, Jaana; Järvenoja, Hanna; Järvelä, Sanna (2017) Socially shared regulation of learning and participation in social interaction in collaborative learning. - International Journal of Educational Research 81, 11-24.

• Näykki, Piia; Isohätälä, Jaana; Järvelä, Sanna; Pöysä-Tarhonen, Johanna; Häkkinen, Päivi (2017) Facilitating socio-cognitive and socio-emotional monitoring in collaborative learning with a regulation macro script – an exploratory study. - International journal of computer-supported collaborative learning 12 (3), 251-279.

• Järvelä, Sanna; Järvenoja, Hanna; Malmberg, Jonna; Isohätälä, Jaana; Sobocinski, Marta (2016) How do types of interaction and phases of self-regulated learning set a stage for collaborative engagement?. - Learning and Instruction 43 (SI), 39-51.

• Isohätälä, Jaana; Louis, Jean-Nicolas; Mikkonen, Kristina; Pyhältö, Kirsi (2017) Towards a doctoral degree and future career : perceptions of doctoral students at the University of Oulu. - Acta Universitatis Ouluensis. Series F, Scripta academica 12. Oulu.

Luottamustoimet[muokkaa]

Isohätälä toimii Oulun kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsenenä kaudella 2017-2021. Vuonna 2017 Isohätälä oli jäsenenä Tieteentekijöiden liiton hallituksessa[5]. Vuonna 2013 Isohätälä toimi Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä [6] ja myöhemmin vuosina 2016-2017 ylioppilaskunnan jatko-opiskelijajaoston puheenjohtajana. Isohätälä toimii myös Hätälä Oy -perheyrityksen hallituksen jäsenenä[7] ja Business Oulu -liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtajana[8].

Lähteet[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Kotisivu

Oulun yliopiston tutkijasivu

Researchgate-sivu This article "Jaana Isohätälä" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Jaana Isohätälä. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.



Read or create/edit this page in another language[muokkaa]