You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Inkeri Suvio

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Malline:Tietolaatikko Inkeri Suvio-Baren (1929 tai 19301. huhtikuuta 2024)[1][2] oli suomalainen näyttelijä ja tanssija. Hän muutti 1950-luvulla Yhdysvaltoihin. Suvio aloitti 1940-luvulla revyyteatteri tanssijana Punaisessa myllyssä ja oli tanssijana mm. Ruotsalaisessa teatterissa ja Iloisessa teatterissa. Yhdysvalloissa hän toimi tanssituomarina ja koreografina.[1][3] Hänen isänsä oli rajajääkäri Viktor Suvio, setänsä oli nyrkkeilijä Sten Suvio[4] ja vanhempi sisarensa oli Aira Samulin[5].

Suvio oli sotalapsena Ruotsissa ja meni Suomeen palattuaan balettikouluun. Hän aloitti 1940-luvulla 16-vuotiaana tanssijana Punainen Mylly -kabareeteatterissa, sen jälkeen Iloisessa teatterissa ja tanssi myöhemmin myös Ruotsalaisessa teatterissa. Hän muutti 1952 Brysseliin kabareetanssijaksi ja Yhdysvaltoihin muutettuaan[6][7] Suvio toimi tanssituomarina ja koreografina.[1] Hänellä oli siellä oma balettikoulu.[8]

Paavo Noponen teki Ylelle 1970-valmistuneen 20-minuuttisen filmikertomuksen tanssimestari Suviosta ja hänen elämänpiiristään Yhdysvalloissa.[9]

Filmografia[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Lua-virhe kohdassa Moduuli:Authority_control rivillä 200: attempt to index field 'wikibase' (a nil value). Malline:TynkämallineMalline:Aihealue/luokitus

This article "Inkeri Suvio" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Inkeri Suvio. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.



Read or create/edit this page in another language[muokkaa]