Folkjykä
Folkjykä on vuodesta 2017 toiminut tamperelainen folkmuusikko, jonka musiikkia on julkaistu vuodesta 2019. Folkjykän musiikki on genreltään folkia, jossa voi kuulla vaikutteita esimerkiksi rockista, ambientista ja räpistä. Folkjykän musiikkia on verrattu esimerkiksi nuoren Hectorin[1] ja Pekka Strengin[2] musiikkiin. Artisti on itse kutsunut itseään DIY-artistiksi[3].
Folkjykä & Kuntoutujat[muokkaa]
Folkjykä & Kuntoutujat on viisihenkinen yhtye, joka soittaa indie rockia[4]. Folkjykä & Kuntoutujat julkaisee omakustanteisesti Parempaa aikaa-debyyttialbuminsa 28. huhtikuuta 2023, josta on julkaistu kolme singleä, "Katajalaulu", "Lentäjä" ja "Maisema". Yhtyeessä soittavat Folkjykän lisäksi:
Jouni Gerasimow - mandoliinikitara, basso
Pauli Rauramo - perkussiot, rummut, ukulelebasso, haitari, taustalaulu
Eemeli Hakala - sähkökitara, basso
Oskari Korhonen - sello, taustalaulut
Folkjykä & Kuntoutujien julkaisut[muokkaa]
- Katajalaulu (single, omakustanne, 2022)
- Lentäjä (single, omakustanne, 2022)
- Maisema (single, omakustanne, 2023)
- Parempaa aikaa (albumi, omakustanne, 2023)
Julkaisut[muokkaa]
- Folkjykä (ep, omakustanne, 2019)
- Superjykä (single, omakustanne, 2020)
- Tyttö (single, omakustanne, 2021)
- 2050 (single, omakustanne, 2021)
- Ekarakuanza (single, omakustanne, 2021)
- Hajo (ep, omakustanne, 2021)
Lähteet[muokkaa]
- ↑ desibeli.net - 08.07.2022: Sinkut - Heinäkuu 2022 www.desibeli.net. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Arvostelussa: Folkjykä - Hajo-EP – Emotion Zine – Arvostelut emotionzine.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Hukka, Jaakko: Folkjykä – itsetekemisestä ja Tom Waitsistä. Pispalalainen, Malline:Kotoista päiväys, s. 28-29.. Pispalan asukasyhdistys ry.
- ↑ Demoefekti 36/2022 Soundi.fi. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
This article "Folkjykä" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Folkjykä. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.