You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Ekokumppanit

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun


Malline:Tietolaatikko

Ekokumppanit Oy:n toimisto sijaitsee ikonisella paikalla Tammerkosken päällä Moreenia-rakennuksessa vanhan vesivoimalaitoksen yhteydessä.

Ekokumppanit Oy on kunnallis-julkisomisteinen Tampereen kaupunkikonserniin kuuluva kestävän kehityksen yhtiö.

Ekokumppaneiden tehtävä on tuottaa Tampereen seudulla tiedotus-, neuvonta-, koulutus- ja asiantuntijapalveluja, joilla edistetään kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa ja yritystoimintaa.

Yhtiö perustettiin vuonna 2003 Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimesta. Kolmantena omistajana yhtiössä on vuoden 2009 alusta ollut Tampereen Sähkölaitos Oy.[1]

Toiminta[muokkaa]

Ekokumppaneiden toiminnan osa-alueita ovat resurssitehokkuus ja kiertotalous, energiatehokkuus ja uusiutuva energia, liikkuminen ja hyvinvointi sekä luonto ja ympäristö. Yhtiön toimintaa tehdään isoilta osin palvelusopimusten ja kehityshankkeiden myötä.[1] [2][3][4][5][6]

Ekokumppanit on vastannut Vuoden retkikohteeksi 2020 valitun Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualueen kunnostus- ja kehitysprojektista vuonna 2017 ja tämän jälkeen alueen hoidosta ja huoltotyöstä.[7]

Energiatehokkuuden osalta Ekokumppanit toimii Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueellisena energianeuvojana valtion Energiaviraston toimeksiannosta.[8] Maksuton ja puolueeton neuvonta tapahtuu Rane – Neuvoo.fi – rakentamisen ja asumisen neuvonta -nimen ja sivuston alla. Energiaviraston lisäksi energianeuvonnan rahoittajina on myös alueen kuntaorganisaatioita.[9][10]

Tammikuussa 2020 Ekokumppanit lanseerasi Tampereen G Livelabissa järjesetettävien EkoLive-keskustelutilaisuuksien sarjan, jossa keskustellaan ajankohtaisista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista asiantuntijoiden ja yleisön kesken. EkoLive-illoissa aihepiireinä ovat olleet esimerkiksi lähiluonto, tekstiilien kierrätys, tavaroiden yhteiskäyttö, puurakentaminen, ruokahävikki ja retkeily.[11]


Lähteet[muokkaa]

  1. 1,0 1,1 Ekokumppanit Oy: Ekokumppanit Oy - Yritys - Info ekokumppanit.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  2. Raili Roth: Tampere rakentaa hulppean luontoreitin uuden asuinalueen viereen isolla rahalla – arkkitehdin suunnittelema designlaavu ja neljä kilometriä pitkospuita Aamulehti. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  3. Ekokumppanit Oy Fairtrade. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  4. Ekokumppanit Oy CircHubs. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  5. Järvi- ja luontomatkailun kehittämisen tiekartan tilaaminen Ekokumppanit Oy:ltä Tampere esityslistat ja pöytäkirjat. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  6. Ekokumppanit matkasuomi.fi. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  7. Ekokumppanit Oy: Kintulammi kintulammi.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  8. Energiavirasto: Alueellinen energianeuvonta energiavirasto.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  9. Ekokumppanit Oy: Rane Neuvoo.fi Rakentamisen ja asumisen neuvonta neuvoo.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  10. Hämeen Sanomat Hämeen Sanomat. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
  11. Ekokumppanit: EkoLive ekokumppanit.fi. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli

Aiheesta muualla[muokkaa]

Malline:TynkämallineMalline:Aihealue/luokitus

This article "Ekokumppanit" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Ekokumppanit. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.

Page kept on Wikipedia This page exists already on Wikipedia.


Read or create/edit this page in another language[muokkaa]