Crowleyn lista
Crowleyn lista on Gregory Douglasin Cryptome.org-sivustolla julkaisema lista, jonka hän väitti saaneensa Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n salaisten operaatioiden apulaisjohtajalta, Robert Trumbull Crowleylta. Listaan liittyvän salaliittoteorian mukaan Crowley antoi listan joillekin sanomalehtimiehille ennen kuolemaansa (8. lokakuuta 2000). Listan väitetään sisältävän tiedot 2 619 CIA:n luottotoimittajasta, joille CIA antoi parempia tietoja juttujen aiheiksi. Lisäksi nämä toimittajat toimivat CIA:n hyväksi kirjoittamalla mediaan epätosia uutisia yleisen mielipiteen muuttamiseksi.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]]
Näitä Crowleyn monikansallisella listalla olevia henkilöitä, joista monet olivat saattaneet olla yhdysvaltalaisten tiedustelupalvelujen palveluksessa ennen CIA:n luottotoimittajiksi ryhtymistään, ei pidetä varsinaisina tiedustelupalvelun jäseninä. Tämän mediayhteistyön voimaa arvioi CIA:n Frank G. Wisner sellaiseksi, että heidän avullaan CIA voisi saada millaisen tahansa sanoman tai mielikuvan julkisuuteen.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]]
Listan ainoa suomalainen on muun muassa Helsingin Sanomia ja Ilta-Sanomia kustantavan Sanoma Newsin pääomistaja Aatos Erkko.[[Wikipedia:Merkitse lähteet|Malline:Työkaluvihje]]
Nimiluetteloa tarkastelleiden mukaan luettelo ei ole luultavasti peräisin Crowleylta, vaan se on vuoden 1996 Association of Former Intelligence Officers -järjestön jäsenluettelo, johon on lisätty 106 nimeä.[1]
Kirjallisuutta[muokkaa]
- The Secret History of the CIA, Joseph Trento, Prima Publishing, Random House, New York, 2001. ISBN 0-7615-2562-9
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Evaluation of the Crowley List of "CIA Sources" Daniel Brandt. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Cryptome
- Frank G. Wisner
- The Crow: Crowley Files of 1996 – Douglasin ylläpitämä sivusto ilmaissivustolla, sisältää listan
This article "Crowleyn lista" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Crowleyn lista. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.