Beninin rannikkoeroosio
Beninin rannikkoeroosio on osa Guineanlahden rannikon kulumisen, muuttumisen ja tuhoutumisen ilmiötä. Beninin rannikko on erittän herkkä eroosiolle. Rannikon kaupungeissa ja kylissä rakennuksia sortuu. Rannikkoeroosio haittaa matkailua, liikennettä ja taloutta
Rannikkoeroosio on ongelma myös monissa muissa Länsi-Afrikan maissa, kuten Beninin naapurimaissa Nigeriassa ja Togossa.[1]
Historia[muokkaa]
Vuodesta 1922 alkaen Grand-Popon alueen keskusta Gbecon alkoi tuhoutua.[2] Kylän kirkko, postitoimisto ja muita rakennuksia huuhtoutui mereen ja kylän keskustaa sirrettiin noin viisi kilometriä lännemmäksi. Gbeconin ”aavekaupungissa” on raunioituneita siirtomaatyylisiä rakennuksia, jotka ovat osittain asutettuja.[3]
Rannikkoeroosio on pyyhkinyt pois satoja peltoja, tuhonnut 47 kotia ja uhkaa yli tuhatta kiinteistöä Cotonoussa. Eroosion vaikutukset ovat olleet suuria varsinkin Cotonoun itäosien rannikoilla. Beninin ja Nigerian välille rakennettu kansainvälinen valtatie on ollut uhattuna rannikkoeroosion takia. Sen tuhoutuminen vaikuttaisi Beninin kauppasuhteisiin Nigerian kanssa.[4]
Laajuus[muokkaa]
Beninin rannikon pituus on 121 kilometriä. Rannikko jatkuu hiekkaisena sekä itään Nigeriaan, että länteen Togoon. Rannikon asutus on usein meren, laguunin tai jokien välisellä kynnäksellä, tai laguunin saarilla tai lahdelmissa. Valtameren aallot ja mainingit kohtaavat hiekkarannat ilman vaimentavia saaria, koralliriuttoja tai särkkiä.
Grand-Popon alueella oleva Mono-joen suisto on perinteisesti tulvinut noin kymmenen vuoden väliajoin, mutta nykyisin tulvia on enemmän. Ainoa kiinteä laiturirakenne Beninin rannikolla on Cotonoun satama, jota alettiin rakentaa 1800-luvun lopulla. Maanpinnan korkeus merenpinnasta on Beninin rannikkoalueilla 2-4 metriä.
Ongelmat[muokkaa]
Rannikon suojelu on osoittautunut tähän asti riittämättömäksi. Vuonna 2008 Beninin hallitus käynnisti rannikon suojeluohjelman, johon käytettiin neljä miljoonaa euroa, jolla rakennettiin betonista esteitä ja pengerryksiä rannikon strategisiin kohtiin. Eroosio on kuitenkin vain pahentunut, jonka jälkeen ohjelmaan liitettiin Cotonoun vapaasataman parantaminen ja laajentaminen. Satamaa ja siihen johtavia väyliä syvennettiin.
Vuonna 2014 hallitus käynnisti voimakkaampia yrityksiä rannikon suojelemiseksi rakentamalla uusia pengerryksiä lähellä Cotonoun vapaasatamaa. Tähän asti on käytetty 70 miljoonaa euroa. Toisissa paikoissa toteutus on viety paikallistasolle.[5]
Syyt[muokkaa]
Vuonna 2017 julkaistun mittauksen johtopäätös oli, että kyseessä on eroosiokriisi. Mono-joen yläjuoksulla Togossa olevan Nangbeton padon valmistumisen jälkeen vuonna 1987 Mono-joen virtauma on vakiintunut, josta on seurannut lisääntyviä tulvakerrostumia ja alhaisia veden virtauksia. Mono-joen patosääntely aiheutti jokisuun (Bouche du Roi) avautumisen pysyvästi. Se ei enää päästänyt vettä merestä vastavirtaan ja myötävirtaus estyi rannan murtumisen takia. Syynä oli aluksi paikallisten asukkaiden toiminta ja nykyisin patosääntely.
Tutkimuksen johtopäätös oli, että mittaustutkimuksessa havaitut eroosion syyt ovat olennaisesti ihmisen aikaansaamia, vaikka otettaisiin huomioon ilmastonmuutokseen liittyvät näkökohdat, kuten myrskyt, maininkien rajuus ja merenpinnan nousu. Syyt liittyvät alueen suojeluinfrastruktuuriin ja Nangbeto-padon ja vesivoimalan toimintaan. Eroosiokriisi on pahentunut vuodesta 2012 lähtien.[6]
Tunnusmerkit ja seuraukset[muokkaa]
Maapallon lämpenemisestä johtuva merenpinnan nousu pahentaa rannikkoeroosiota huomattavasti. Beninin rannikko on hauras ekosysteemi, joka on alttiina ilmastonmuutoksen negatiivisille vaikutuksille. Näitä ovat:
- nouseva meren ja valtameren pinta
- vuotuisen sademäärän keskimääräiset muutokset
- ilmakehän lämpötilan nousu, joka vaikuttaa luonnolliseen ekosysteemiin, ihmisten asumuksiin, vesivarantoihin ja rannikon infrastruktuuriin, sekä
- havaittu rannikon regressio Cotonousta itään
Rannikon tuhoutuminen on eräs merenpinnan nousun ja sekaantumisen merkkejä. Pitkän aikavälin mittaustutkimukset, jotka perustuvat rantaviivan muutosten arviointiin ovat paljastaneet Beninin rannikon haavoittuvuuden erityisesti Cotonoun ensimmäisessä ja neljännessä arrodissementissa. Ensimmäiset tutkimukset tehtiin käyttämällä etäisyysmittausta ja vertaamalla Cotonoun karttoja vuodesta 1963 alkaen. Tulokset osoittavat meren pinnan nousun vaikutukset. Alue Cotonoun satamasta itään on ollut rannikkoeroosion heikentämä, rantaviiva on vetäytynyt 400 metriä, enimmillään 16 metriä vuodessa. Vuosittain on maata on kadonnut 112 hehtaaria.[7]
Meripadot[muokkaa]
Aaltojen rannikkoa tuhoavaa vaikutusta yritetään estää rakentamalla rannasta noin 150 metrin päähän mereen upotettuja patoja, jotka vaimentavat aaltojen ja maininkien vaikutusta. Beninin ympäristöministeriön sopimuksen mukaan joulukuussa 2018 alettiin rakentaa meripatoja graniitista. Sitä saadaan kansallisista ja kansainvälisistä louhoksista lähellä Avlékétén ja Djégbadjin rannikkokyliä. Ensimmäisessä vaiheessa asennetaan kahden kilometrin pituinen pato, jota seuraa vielä kahden kaksikilometrisen padon rakentaminen. Rakennusohjelma arvioidaan päättyväksi vuonna 2021. Siihen liittyy myös rantojen palauttaminen ruoppaamalla hiekkaa tuhoutuneille rannoille.[8]
Hoito-ohjelma[muokkaa]
Benin on mukana Länsi-Afrikan rannikkoalueiden (WACA) hoito-ohjelmassa, jonka yhteistyökumppani on Maailmanpankki. Se on tarjonnut teknistä yhteistyötä WACA:n kautta Beninissä, jotta voitaisiin luoda ratkaisuja alueella herkästi vaurioituvalle alueelle.[9]
Katso myös[muokkaa]
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Niang, Isabelle: Coastal erosion major threat to West Africa Climate Home News. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:Kielisymboli
- ↑ Capo-Chichi, Yénakpondji J.: 2.1.1 Historique du peuplement, s.9 Monographie de la Commune de Grand-Popo. Malline:Kotoista päiväys. Republique du Benin. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:Fr
- ↑ Ovaska, Anna: This is Grand-Popo – and some history Villa Karo. Malline:Kotoista päiväys. Villa Karon ystävät ry. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:Kielisymboli
- ↑ Coastal erosion threatening to wipe out parts of Cotonou The New Humanitarian. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:Kielisymboli
- ↑ Okanla, Karim: Feeling the heat D+C Development and Cooperation. Malline:Kotoista päiväys. ENGAGEMENT GLOBAL gGmbH. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:Kielisymboli
- ↑ Moussa, Bio Djara ja Raoul, A. Laibi ja Christophe, Kaki: Influence of Amenities in the Functioning of a Coastal Sediment Cell with a Moving Barrier: Case of Benin Coastal Segment between Hillacondji and Djondji in the Township of Grand Popo (pdf) Journal of Geography, Environment and Earth Science International. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:Kielisymboli
- ↑ Bicknell, Jane ja Dodman, David ja Satterthwaite, David: Adapting Cities to Climate Change: Understanding and Addressing the Development Challenges, s. 116-117. Earthscan, 2012. Teoksen verkkoversio (viitattu Malline:Kotoista päiväys). Malline:Kielisymboli
- ↑ Slinn, Tony: Resilient coastal defences needed to battle climate change Dredging and Port Construction. Malline:Kotoista päiväys. IHS Global Limited. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:Kielisymboli
- ↑ Close, James: In Benin, Can Resilient Investment Solutions Save a Battered Coast? The World Bank. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:Kielisymboli
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Erosion threatening Benin's coastline Youtube. Malline:Kotoista päiväys. AFP. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:Kielisymboli
This article "Beninin rannikkoeroosio" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Beninin rannikkoeroosio. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.
This page exists already on Wikipedia. |