You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Avarrus Arkkitehdit

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Avarrus Arkkitehdit on vuonna 2008 perustettu suomalainen arkkitehtitoimisto, joka on erikoistunut korjausrakentamiseen sekä kestävään uudisrakentamiseen. Avarrus Arkkitehtehtien suunnittelemia kohteita on muun muassa Helsingin Punavuoressa hevostallista asuinrakennukseksi muutettu Ajurien talli, sekä Oulunkylään rakentuva As Oy Helsingin Muurarimestari, massiivitiilikerrostalo painovoimaisella ilmanvaihdolla.

Historia[muokkaa]

Pauli Siponen, Niilo Ikonen ja Hossam Hewidy perustivat Avarruksen kilpailutyöryhmän pohjalta vuonna 2008 vielä opiskellessaan Otaniemessä Teknillisessä korkeakoulussa. Kolmikosta Hewidy siirtyi pian työskentelemään kaupunkisuunnittelun tutkimuksen ja opetuksen parissa. Alkuun toimisto keskittyi erityisesti pientaloihin ja kaupunkisuunnitteluun, mutta 2010-luvun alusta lähtien Avarrus Arkkitehdit on tehnyt enenevissä määrin korjausrakentamista ja suurempia rakennussuunnitteluprojekteja. Vuonna 2018 Avarrus sai kolmannen osakkaan sisustusarkkitehti Laura Karhusesta. Vuonna 2023 Avarrus Arkkitehdeilla työskentelee Helsingissä yhteensä 15 arkkitehtia, suunnittelijaa ja sisustusarkkitehtia.

Suunnittelutyöt[muokkaa]

  • Kiljavan Partiokeskus (2016)
  • Talo Spaak (2016)
  • Kansatalo (2019)
  • Paasitien Kolmoset (2019)
  • Noli Myyrmäki (2021)
  • Kalliolanrinne 4 (2020)
  • Tähtitorninkatu 16 (2020)
  • Paviljonki II (2020)
  • Ajurien talli (2022)
  • As Oy Helsingin Muurarimestari (arvioitu valmistuminen 2024)

Tunnustukset[muokkaa]

  • Kestävä Kivitalo 2022, Ajurien talli
  • Rakentamisen Ruusu 2022, Ajurien talli
  • Arkkitehtuurin Finlandia -ehdokas 2023, Ajurien talli

Lähteet[muokkaa]

www.avarrus.fi [1]

Arkkitehtuurin Finlandia [2]

Aiheesta muualla[muokkaa]

This article "Avarrus Arkkitehdit" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Avarrus Arkkitehdit. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.

Page kept on Wikipedia This page exists already on Wikipedia.


Read or create/edit this page in another language[muokkaa]