Atte Harjanne
Atte Harjanne (s. 13. heinäkuuta 1984 Helsinki) on helsinkiläinen diplomi-insinööri, tutkija ja kaupunginvaltuutettu. Hän on Vihreän liiton eduskuntavaaliehdokas vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Koulutus ja ura[muokkaa]
Harjanne valmistui diplomi-insinööriksi Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulusta vuonna 2012 pääaineenaan käyttäjäkeskeinen tietoliikenneteknologia. [1] Harjanne toimii tutkijana Ilmatieteen laitoksen Sään ja ilmastonmuutoksen vaikutustutkimus-tulosyksikössä ja on tohtorikoulutettava Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Harjanteen tutkimusalaa on sää- ja ilmastoriskien hallinta ja ilmastotiedon hyödyntäminen. [2] [3]
Harjanne on sotilasarvoltaan reservin yliluutnantti.
Politiikka[muokkaa]
Harjanne toimi opintojensa aikana Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittisena vastaavana 2010 [4] ja edustajiston puheenjohtajana 2011. Hän liittyi Vihreisiin toimiessaan Pekka Haaviston presidentinkampanjassa vuonna 2012, ja oli Vihreiden kuntavaaliehdokas Helsingissä vuonna 2017, tullen valituksi 949 äänellä [5]. Harjanne tunnetaan myönteisestä suhtautumisesta ydinvoimaan [6] ja hän on esittänyt ydinvoiman hyödyntämistä Helsingin kaukolämmön tuotannossa [7]. Harjanne on ollut myös mukana selvittämässä Helsinkiin kohdistuvaa hybridivaikuttamista [8] ja toimi Vihreiden Turvallisuuspoliittisen asiantuntijatyöryhmän jäsenenä kaudella 2016-2017. Hän ollut Helsingin kaupungin liikelaitoksen johtokunnan jäsen [9] sekä Helsingin seudun ympäristöpalvelut-kuntayhtymän varapuheenjohtaja [10] vuodesta 2017.
Julkaisut[muokkaa]
- Harjanne, A., Haavisto, R., Tuomenvirta, H., and Gregow, H. (2017). Risk management perspective for climate service development – Results from a study on Finnish organizations, Advances in Science and Research, 14, 293-304, https://doi.org/10.5194/asr-14-293-2017.
- Harjanne, A. (2017). Servitizing climate science—Institutional analysis of climate services discourse and its implications. Global environmental change, 46, 1-16. https://doi.org/10.1016/j.gloenvcha.2017.06.008.
- Pilli-Sihvola, K. & Harjanne, A. & Haavisto, R. (2017). Adaptation by the least vulnerable: Managing Climate and Disaster Risks in Finland. International Journal of Disaster Risk Reduction. https://doi.org/10.1016/j.ijdrr.2017.12.004.
- Jørgen Henriksen, H. & J. Roberts, M. & Van der Keur, P. & Harjanne, A. & Egilson, D. & Alfonso, L. (2018). Participatory early warning and monitoring systems: A Nordic framework for web-based flood risk management. International Journal of Disaster Risk Reduction. https://doi.org/10.1016/j.ijdrr.2018.01.038.
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Atte Harjanne verkkosivut
- Atte Harjanne Helsingin kaupunginvaltuusto.
- Atte Harjanne Twitter
Lähteet[muokkaa]
This article "Atte Harjanne" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Atte Harjanne. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.
This page exists already on Wikipedia. |
- ↑ https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/12103 Aalto-yliopiston julkaisut
- ↑ https://en.ilmatieteenlaitos.fi/cv-atte-harjanne Ilmatieteen laitos/Harjanne
- ↑ https://scholar.google.fi/citations?user=E2pB_ggAAAAJ&hl=fi Atte Harjanne julkaisut
- ↑ https://ayy.fi/ylioppilaskunta/historia/ayy/ayyn-hallitukset/ Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallitukset
- ↑ https://vaalikone.yle.fi/kuntavaalit2017/helsinki/ehdokkaat/7053?emp=rt-1#results Helsingin kuntavaalitulos 2017
- ↑ https://yle.fi/uutiset/3-10373208 Yle: Vihreistäkin alkanut löytyä ydinvoiman kannattajia
- ↑ https://yle.fi/uutiset/3-9931079 Valtuustoaloite Helsingissä: Pienet ydinreaktorit jauhamaan kaukolämpöä koteihin
- ↑ https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005800508.html Tuore raportti listaa Helsinkiä vaanivia hybridiuhkia
- ↑ https://www.hel.fi/hkl/fi/paatoksenteko/Luottamushenkilot/ HKL Luottamushenkilöt
- ↑ https://www.hsy.fi/fi/tietoa-hsy/paatoksenteko/Sivut/Hallituksen-kokoonpano.aspx HSY Hallituksen-kokoonpano