Anitta Ahonen
Anitta Ahonen (s. 1964[1], Juupajoki) on suomalainen stand up -koomikko. Ahonen tutustui stand up -komiikkaan ensimmäisten joukossa Suomessa 1990-luvulla[2] ja on esiintynyt 1990-luvun lopulta saakka.[3]Ahonen käyttää stand upissa taiteilijanimeä Iso A.[4] Hänet tunnetaan ronskista huumoristaan, jossa hän käsittelee esimerkiksi ylipainoaan, sairastamaansa syöpää ja läheisiä ihmisiä.
Ahonen haaveili aikoinaan näyttelijän urasta, mutta ei päässyt sisään Teatterikorkeakouluun.[5] Hän kuitenkin osallistui laitoksen järjestämälle stand up -kurssille[5], jonka veti amerikkalainen näyttelijä ja koomikko Ron Ruth.[6] Vuonna 2003 Ahonen osallistui Vuoden stand up -tulokas kilpailuun ja oli kisan ainoa naisosallistuja.[4] Vuodesta 2005 lähtien Ahonen on työskennellyt stand up -koomikkona kokopäiväisesti.[7] Hän osallistui samana vuonna SubTV:llä esitettyyn Get Up, Stand Up! -kilpailuun, jossa etsittiin uusia stand upin kykyjä.[8]
Ahonen pitää stand up -kursseja aloitteleville koomikoille[2], opastaa Tampereen Kesäyliopistossa tutkijoita tekemään humoristisia science slam-esityksiä [7] ja valmentaa työyhteisöjä komiikan keinoin.[6]
Ahonen on opiskellut muun muassa yleistä kirjallisuustiedettä ja draamaa Tampereen yliopistossa ja näytellyt harrastajateatterissa.[4] Ennen koomikon uraa Ahonen työskenteli telealan yrityksessä.[9]
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Anitta Ahonen: Kirjoittajalta anittaahonen Uusi Suomi Vapaavuoro. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ 2,0 2,1 Hämyisiltä klubeilta televisioon – Näin stand up -komediasta tuli koko kansan viihdettä Seura.fi. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ "Ei enää vain valkoisen, lihaa syövän heteromiehen show" – Ilari Johansson ja Anitta Ahonen kertovat neljä tärppiä stand up -festareille Aamulehti. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ 4,0 4,1 4,2 Stand up -koomikko Anitta Ahonen: ”Helpompi minun on pilkata lihavia kuin laihoja” Helsingin Sanomat. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ 5,0 5,1 Nyt tulevat keski-ikäiset, hauskat naiset Anna.fi. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ 6,0 6,1 Elämysten eturivissä: stand up -koomikko Anitta Ahonen janoaa voimakkaita elämyksiä ja joukkohurmosta UROS LIVE. Malline:Kotoista päiväys. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ 7,0 7,1 Anitta Ahonen Work goes happy. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Anitta Ahonen IMDb. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
- ↑ Stand up -koomikko Työmarkkinatori. Viitattu Malline:Kotoista päiväys. Malline:IETF-kielisymboli
This article "Anitta Ahonen" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Anitta Ahonen. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.
This page exists already on Wikipedia. |