You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Aivoproteesi

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Aivoproteesi oli rovaniemeläinen hardcore-punk yhtye, joka perustettiin vuonna 1982, ja se lopetti toimintansa 1985. Yhtyeen perustivat Jari Mikkola (kitara), Pekka Pernu (laulu) ja Jussi Pernu (basso). Yhtyeen ensimmäinen rumpali oli Vesa Prykäri (1982-83). Yhtyeen tunnetuin rumpali on yhtyeen aktiivisimman ajan kokoonpanossa ollut Yki Zimmermann.

Aivoproteesi soitti ensimmäisen keikkansa keväällä 1983 Rovaniemellä, Ounasvaaran yläasteella järjestetyssä kehitysvammaisten diskossa. Bändi soitti vain muutaman kappaleen ennen kuin diskon järjestäjä halusi heidät pois lavalta, vaikka yleisö oli haltioissaan. Bändin ensimmäinen rumpali vaihtui ensimmäisen keikan jälkeen. Kesällä 1983 rumpuihin tuli Yki Zimmermann, jonka soittotaitojen ansiosta bändin omien kappaleiden tekeminen pääsi todella vauhtiin. Lisäpotkua kehitykseen tuli myös ensimmäisestä oikeasta treenikämpästä Ounasvaaran Majalla. Vuonna 1926 rakennettu maja tunnetaan myös Ounasvaaran hiihtoseuran palviljonkina.

Bändin toinen keikka oli vuonna 1983 toista kertaa järjestetyssä Puntala Rockissa Lempäälässä. Aivoproteesin ei ollut tarkoitus esiintyä siellä, mutta paikalla yleisönä ollut bändi sai napattua itselleen yllättäen vapautuneen soittoajan. Syksyllä 1983 Aivoproteesin jäsenet olivat mukana Sadankomitean toiminnassa ja saivat sitä kautta mahdollisuuden olla mukana järjestämässä Rovaniemelle Varjoitsenäisyyspäivä-tapahtumaa 6.12.1983. Rovakadun yläasteella järjestetyssä tapahtumassa soitti useita hardcore-punk yhtyeitä (Aivoproteesi, Terveet Kädet, Kaaos, Riisteyt, Varaus ja Kuolema) sekä puhujina olivat Aulis Junes ja Kalle Könkkölä. Syksystä 1983 eteenpäin Aivoproteesilla oli pari keikkaa kuukaudessa enimmäkseen Rovaniemen seudulla, mutta uransa aikana yhtye esiintyi myös Oulussa (kolme kertaa), Keminmaalla, Lahdessa, Helsingissä (Vanha yo-talo) ja Porissa (Uuden vallan festivaali 1984). Yhtye soitti kaiken kaikkiaan hieman yli 20 keikkaa.

Vuoden 1984 aikana bändistä ilmestyi paljon pienlehtijuttuja ja kasettikyselyitä tuli ulkomailta asti. Bändistä tehtiin pari haastattelua valtakunnalliseen radioonkin Kultiveera-ohjelmaan. 9.6.1984 Aivoproteesi kävi äänittämässä osuutensa ”Yalta hi-life”-kokoelmaan Oulun Soundmix-studiolla. Saman vuoden lopulla julkaistussa kokoelmassa oli kahdeksan Aivoproteesin kappaletta ja sen kansi oli bändin basistin Jussi Pernun tekemä. Kokoelma jäi Aivoproteesin ainoaksi oikeassa studiossa äänitetyksi tallenteeksi.

Alkuvuodesta 1985 ”Yalta hi-life” alkoi saada paljon huomiota hc-piireissä maailmanlaajuisesti ja sitä kautta Aivoproteesikin noteerattiin entistä useammin. Loppukeväällä 1985 Yki Zimmermann ilmoitti eroavansa yhtyeestä, eikä tilalle löytynyt enää sopivaa rumpalia. Tämän jälkeen yhtyeen jäsenet muuttivat eri puolille Suomea ja toiminta loppui kokonaan. Bändin jäsenet ovat sittemmin soittaneet erilaisissa kokoonpanoissa, tunnetuimpana ehkä levyttäneet Greenhouse AC, Desert Planet ja Mieskuoro Huutajat.

Jussi Pernu menehtyi vuonna 2009.

Vuonna 2020 suomalainen levy-yhtiö Finnish Hardcore julkaisu Aivoproteesin arkistonauhoista kootun "Karsinaan" ep:n. This article "Aivoproteesi" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Aivoproteesi. Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.

Page kept on Wikipedia This page exists already on Wikipedia.


Read or create/edit this page in another language[muokkaa]