You can edit almost every page by Creating an account. Otherwise, see the FAQ.

Petri Viitala (laulaja)

EverybodyWiki Bios & Wikistä
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Petri Kalevi "Wiitala" Viitala (s. 7. lokakuuta 1971 Virrat) on kuopiolainen laulaja ja tapahtumajärjestäjä. Viitala on ollut usean yhtyeen laulajana aina vuodesta 2009 alkaen. Hän on esiintynyt myös taustanauhojen säestyksellä yksin ja tyttärensä Nean kanssa, joka on myös vieraillut usean hänen yhtyeidensä keikoilla. Petri Viitala on laulanut musiikkiuransa aikana useita eri tyylejä aina humpasta heavyyn.

Vuonna 2010 Viitala voitti Metallityöväen Liiton valtakunnallisen karaokemestaruuden ja Ruusan Rytmit- laulukilpailun.

Viitala on julkaissut levyn "Irwin Spirituals: MMXIX" ja singlen "Melkein Ehjä Sydän" vuonna 2019. Molemmat hän teki yhdessä virtolaisen Joni Sorvarin kanssa.

Alkutaipaleet[muokkaa]

Viitala syntyi Virroilla. Hänen sukunsa on hyvin musikaalinen molempien vanhempien puolelta, sillä hänen isänsä Unto soitti viisirivistä haitaria ja äidinisä Atte Kalmari taitoi lähes soittimen kuin soittimen, mutta erityisesti hänet tunnettiin kotiseudullaan kaksirivisen taitajana. Petri Viitalan oma musiikillinen taival alkoi ala-asteikäisenä Virtain ala-asteen Pisarakuorossa ja Virtain Musiikkiopistossa haitarin soitolla, jota hän harrasti yhden lukuvuoden ajan. Hän harrasti myös tanhuamista lähes aikuisikään saakka.

Musiikki kulki elämässä mukana myös seuraavat vuodet lähinnä musiikinkuunteluna. Hän toimi myös karaokeisäntänä ja keräsi lisää itseluottamusta lauluharrastukseensa samalla laulamalla itsekin.

Pormestarit[muokkaa]

Hän liittyi 2007 vuoden loppupuolella varkautelaiseen Pormestarit-solistiryhmään. Viitala esiintyi Pormestareissa vuosina 2008-2009 lähinnä countrymusiikin maailmassa. Pormestarit aktivoituivat jälleen vuonna 2019 ja Viitala on jälleen mukana sen toiminnassa.

Ensimmäinen bändi: Arskan Kone[muokkaa]

Vuonna 2009 hän laittoi muusikoiden.net -sivustolle haun ja eräs kuopiolainen ryhmä otti Viitalaan yhteyttä ja pyysi koelauluun. Tuosta ryhmästä muotoutui Arskan Kone, joka lopulta keikkaili vain muutaman kerran ja soittelee edelleen harvakseltaan yhdessä lähinnä omaksi ilokseen mm. Popedaa, Rainbowia ja AC/DC:tä. Arskan Koneessa soittavat tällä hetkellä Viitalan lisäksi Arto Tuhkanen (basso), Kimmo TIrkkonen (rummut), Ville Jauhiainen (kitara) ja Miika Siimelä (kitara).

Vuodet 2010 - 2019[muokkaa]

Vuosi 2010 oli Viitalan musiikkiuran kannalta käänteentekevä. Hänen keikkailunsa lisääntyi uuden kokoonpanon myötä ja hän esiintyi myös televisiossa Kuorosodassa. Muutenkin seuraava kymmenen vuotta toimi hyvänä ponnistuslautana tulevaisuudelle ja sille mitä vielä on tulossa.

Kuorosota[muokkaa]

Viitala osallistui Kristiina Braskin johtaman Leppävirran kuoron kanssa Nelosen Kuorosota ohjelmaan, jossa he saavuttivat kolmannen sijan. Hän oli mukana myös Kuorosota-levyllä yhtenä kuorolaisena vuonna 2010 kahdessa levyn kappaleista. Kuoro keikkaili muutaman kerran Tykkee-nimellä samana vuonna ohjelman jälkeenkin.

Duo ViVo[muokkaa]

Kuorosodan koelauluissa vuonna 2010 Viitala tapasi myös tulevan duo-kaverinsa kitaristi Kari Voutilaisen, jonka kanssa he tekivät seuraavina vuosina useita kymmeniä keikkoja Duo ViVon nimellä. Viimeinen duon keikka oli Joroisissa vuonna 2017. Viitalan ja Voutilaisen kanssa esiintyi välillä myös välillä toisena kitaristina Petri Kettunen. Myös Petrin tytär Nea vieraili joillakin keikoilla laulamassa.

Isokolmonen ja JaMaikan Kuu[muokkaa]

Vuonna 2013 Petriä pyydettiin laulajansa tapaturmaisesti menettäneiden Isokolmosen ja JaMaikan Kuun laulajaksi. Kyseessä on oikeastaan sama bändi, mutta eri rumpali erottaa ne toisistaan ja JaMaikan Kuun kokoonpanossa on toisinaan useampia soittaja ja vierailijoita. JaMaikan Kuu on Varkauden Andritzin työpaikkabändi, joka soittaa lähinnä yhtiön omissa tapahtumissa ja tyyli vaihtelee tanssimusiikista rokkiin. Isokolmonen tunnetaan taas monipuolisena bileorkesterina, joka on perustettu jo vuosituhannen vaihteessa Kari Pietikäisen (rummut), Kari Saikon (kitara) ja Heikki Lappalaisen (basso) voimin. Edesmennyt vokalisti Ari Silvast tuli mukaan muutama vuosi myöhemmin, samoin Antti Räisänen (kitara). Petri Viitala (laulu) tuli Silvastin tilalle vuonna 2013. Vuonna 2019 Heikki vaihtoi basson kitaraan ja bassoa tuli soittamaan Tuomas Issakainen. Petri Viitala jäi pois bändistä syyskuussa 2019.

Rime Of Dawn[muokkaa]

RIme Of Dawn oli melodista rock- ja metallimusiikkia soittanut yhtye. Mukana ohjelmistossa oli omia kappaleita ja covereita. Omien biisien sävellyksistä ja sanoituksista vastasi kitaristi Janne Vänttinen. Myös Petri sanoitti bändille biisejä, mutta niitä ei saatu koskaan valmiiksi asti, joten ne ovat vielä pöytälaatikossa kenties jollekin toiselle yhtyeelle tulevaisuudessa. Bändin perustajajäseniin kuuluivat rumpali Markku Malinen ja basisti Kimmo Pesonen. Kitaristeina bändissä Viitalan ollessa bändissä vuosina 2013 - 2015 soittivat Vänttisen lisäksi Saara Leskinen, Ilkka FInnilä, Janne Sihvonen, Johannes Laitila ja Mika Väänänen. Yhtye on lopettanut toimintansa.

Rollin Bee[muokkaa]

Kitaristi Timo Juntunen halusi koota kesällä 2014 Varrella Virran tapahtumassa soittaneen The Jami Bandin uudelleen. Siinä soittivat Juntusen lisäksi rumpali Marko Räsänen, laulaja Petri Viitala, basisti Heikki Lappalainen ja basisti Juha Pekka Seppälä. Rollin Bee perustettiin lopulta loppu vuodesta 2014. Tuolloin sovittiin, että The Jami Bandissä soittaneista basisteista Heikki lähtee bändiin soittamaan sekä toiseksi laulajaksi kyseiseen ryhmään, Räsäsen Marko rumpuihin ja Petri laulamaan. Vuodesta 2016 alkaen rumpupallilla on paukuttanut Markku "Make" Nissinen. Vuoden 2018 loppupuolella mukaan tuli kosketinsoittaja Pasi Kosunen.

Rollin Been nimen historia perustuu sen alkuperäisjäsenten Juntusen ja Räsäsen entiseen bändiin, joka kantoi aluksi nimeä Rollin Boosters vuosina 2002-2004. Bändi lyhensi nimensä lopulta Rollin B’:ksi ja toimi aina vuoteen 2007 asti . Tuossa bändissä kävi musisoimassa useampikin savolaismuusikko, mutta pääosin muusikot olivat leppävirtalaisia. Bändi on edelleen toiminnassa ja suunnittelee oman tuotannon julkaisemista vuoden 2020 loppupuolella.

B.E.A.T.[muokkaa]

B.E.A.T. soittaa pääasiassa tanssittavaa musiikkia. Mukana soittolistalla on tanssimusiikki- ja iskelmäklassikoita, rautalankaa, poppia, kevyttä rokkia ja beat-musiikkia.

Orkesteri perustettiin vuonna 2016 Petri Viitalan ja leppävirtalaisen rumpalin Marko Räsäsen toimesta. Mukaan he pyysivät leppävirtalaista kitaristia Petri Kettusta, joka pyysi basistiksi tuusniemeläistä Heimo Hätistä. Ensimmäiset treenit pidettiin nelistään, mutta mukaan pyydettiin kuopiolaista Jouni Nevalaista toiseksi kitaristiksi. Tällä kokoonpanolla soitettiin elokuulle 2016, jonka jälkeen laitettiin pillit pussiin miesten aikataulujen sopimattomuuden takia.

Vuoden 2017 keväällä Viitalan Pete alkoi jälleen kasaamaan porukkaa kasaan ja tällä kertaa pysyttiin alkuperäisessä suunnitelmassa eli nelihenkisessä yhtyeessä. Heimo jäi pois elokuun 2017 keikkojen jälkeen ja hänen tilalleen tuli sorsakoskelainen Harri Jäntti. Vuoden 2018 loppupuoliskolla päätettiin kokeilla kosketinsoittajan soveltuvuutta bändin dynamiikkaan ja mukaan saatiin varkautelainen Pasi Kosunen. Harri Jäntin jälkeen bassoon tarttui vuoden 2019 keväällä Ryzard “Riku” Jarocki. Rikun kanssa heitettiin pari keikkaa ja nykyään bassoa soittaa Jussi Vainanen.

Olonkorjuu[muokkaa]

Olonkorjuun musiikki on iskelmä-, pop- ja rock-klassikoita akustisen kitaran ja loota-rumpujen säestyksellä. Petri Viitala, kitaristi Saara Leskinen ja rumpali Marko Räsänen perustivat sen vuoden 2019 keväällä. Saara oli mukana ensimmäiset kymmenen keikkaa ja yhdellä keikalla häntä tuurasi Petri Kettunen. Saaran jäädessä pois kokoonpanosta joulukuussa 2019 Petri Kettusesta tuli bändin vakituinen kitaristi.

Projekteja, projekteja[muokkaa]

Viitalalla on ollut vuosien aikana useita pienemåiä projekteja ja bändiviritelmiä. Duo Moorise oli tanssimusiikkia soittanut kokoonpano vuosina 2011 - 2012. Vuonna 2015 hän esiintyi kahdesti Petri Kettusen ja Markku Holopaisen kanssa triona. Vuonna 2017 vuorossa oli The Electric Team -projekti, jossa hän esiintyi Varrella VIrran -tapahtumassa. Seuraavana vuonna samassa tapahtumassa esiintyi The RockSouls, jossa VIitala oli myös laulajana. Projektina voidaan pitää myös Trio Rimeä, joka esiintyi kahdesti vuosina 2018 ja 2019. Petri on esiintynyt myös omalla nimellään Petri Viitala Bandin kanssa, jonka kokoonpano on vaihdellut tarpeen mukaan. Hän on myös esiintynyt kahdestaan kitaristi Petri Kettusen kanssa sekä taustanauhojen säestyksellä yksin ja tyttärensä Nean kanssa. Hän on myös vieraillut mm. Jackduffin, Harri Anderssonin, Trio Mercedeksen, Deestylen ja Tanssiorkesteri Activin yksittäisillä keikoilla.

Irwin Spirituals[muokkaa]

Viitalan ensimmäinen varsinainen levytys solistina julkaistiin alkuvuodesta 2019. Projekti kantaa nimeä Irwin Spirituals ja levy on nimeltään MMXIX. Levy sisältää kymmenen Irwin Goodmanin tunnetuksi tekemään kappaletta uudelleen sovitettuina. Musiikki levyllä on sekoitus rockia ja perinteistä heavymetallia. Sovituksista ja äänityksistä vastasi Joni Sorvasri SoundiSorvareilta. Hän myös soitti levylle kaikki instrumentit ja miksasi levyn. Sitä painettiin vain vähäinen määrä, joten levy on tuleva keräilyharvinaisuus, sillä sitä ei ainakaan vielä löydy edes suoratoistopalveluista.

Wiitala[muokkaa]

Wiitalan oli aluksi tarkoitus olla vain Petrin taiteilijanimi, jolla hän julkaisi heinäkuussa 2019 ensimmäinen singlensä "Melkein Ehjä Sydän". SInglen julkaisun jälkeen Petri perusti yhtyeen luomansa brändin ympärille ja se sain nimekseen myös Wiitala.

Melkein Ehjä Sydän[muokkaa]

Petri sain Melkein Ehjä Sydän -kappaleen sanat runoilijana tunnetulta Hanna Katajarinteeltä (entinen Lind) jo useita vuosia sitten. Hän oli suunnitellut antavansa ne ensin Idols-voittaja Martti Saariselle. Viitala löysi lopulta kappaleelle säveltäjäksi Harri Anderssonin. Joni Sorvari lupasi sovittaa kappaleen ja lopulta myös soittaa kaikki instrumentit sille. Kappale äänitettiin ja miksattiin lopulta SoundiSorvarien studiolla ja masteroitiin MojoLabilla VIrroilla. Siitä tehtiin tarkoituksessa vähän karu, jotta musiikki tukisi tarinaa. Wiitala itse kuvaa kappaletta iskelmäheviksi. Kappale kertoo perinteisen eheytymistarinan ja sen musiikkityyli edustaa suomirokkia ja osittain jopa melodista heavyrockia. Kappale loppuu yllättävästi c-osaan, jossa koetaan rikkoutuneen sydämen eheytyminen.

Wiitala bändi[muokkaa]

Viitalan viimeisin ja hänelle henkilökohtaisesti tärkein yhtye on suomirock-yhtye Wiitala. Sen ohjelmisto koostuu sekä omista että cover-kappaleista. Kappaleita yhtyeelle ovat kirjoittaneet Harri Anderssonin ja Hanna Katajarinteen lisäksi yhtyeen kitaristi Kari Heiskanen ja myös itse Petri Viitala. Yhtyeeseen kuuluu Karin ja Petrin lisäksi rumpali Pekka Salo ja basisti Dániel Gelencsér. Yhtyeen on tarkoitus mennä studioon huhtikuussa 2020.

Diskografia[muokkaa]

Albumit[muokkaa]

  • Irwin Spirituals: MMXIX (Joni Sorvari, 2018)

Singlet[muokkaa]

  • Wiitala: Melkein Ehjä Sydän (Wiitala, jakelijana Spinnup 2019)

Vierailut ja muut julkaisut[muokkaa]

  • Eri esittäjiä: Kuorosota 2010 (Universal Music, 2010) Lauloi kuorossa bassoa levyn kappaleissa Angels ja I'm Coming Out

This article "Petri Viitala (laulaja)" is from Wikipedia. The list of its authors can be seen in its historical and/or the page Edithistory:Petri Viitala (laulaja). Articles copied from Draft Namespace on Wikipedia could be seen on the Draft Namespace of Wikipedia and not main one.



Read or create/edit this page in another language[muokkaa]